Seuraava kotiottelu:

HIFK – TPS

Torstaina 23.03
klo. 18:30

Voittomaali kipparin käsialaa

IFK:n ja Töölön Vesan historiallisesta ottelusta on kulunut 50 vuotta. Matsi oli Suomen sarjan uusintaottelu noususta SM-sarjaan ja IFK kuittasi voiton lukemin 4-2. Ottelun merkkipäivää juhlitaan tämän viikon lauantaina ja Nordiksella ovat paikalla molempien joukkueiden pelaajat.

50 vuotta sitten pelattuun Helsingin hegemoniaotteluun mahtui monta sankaritarinaa. IFK ja Töölön Vesa pelasivat uusintaottelun SM-sarjaan noususta helmikuussa 1967 ja stadilaisten kapteenista meinasi tulla matsin antisankari. Heikki Järn nimittäin tarjoili namupassin Vesan 2-1-johtomaaliin avauserässä.

- Syötin oman maalimme edessä suoraan Pentti Simolan lapaan, kun muut omat pelaajamme olivat jo kaukana. Silloin tuli mieleen luistella suoraan johonkin Pallokentän lumihankeen.

Järn ei kuitenkaan lähtenyt Bollikselle, vaan kävi toisessa erässä kuittaamassa avauserän lapsuksen iskemällä ylivoimalla 3-2-maalin. Tuo byyri jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

- Pääsin oikealta puolelta nousemaan hiukan siniviivalta ja ammuin alakulmaan. Vieläkin silloin tällöin joku tulee juttelemaan ja sanomaan, miten tärkeä peli se oli ja miten kovia olimme. IFK:llahan on kausikorttilaisia, jotka ovat olleet mukana tuosta kaudesta lähtien.

- Pelin jälkeen olimme (kakkosmaalivahti) Christian Bergenheimin kotona. Olo oli kuin taivaassa. Silloin ei juhlittu vielä juuri lainkaan, sillä kaikkien oli seuraavana päivänä mentävä taas töihin.

Autokaupassa siviiliuransa luonut Järn oli silloin Aro-yhtymän Autokeskuksessa markkinointipäällikkönä.

- Uusintaottelu pelattiin maanantaina. Aamupäivän olin töissä ja sitten söimme Solvallassa lounaan, kuten tapamme oli.

Noihin aikoihin jääkiekko-organisaatiot olivat aivan minimaaliset nykypäivään verrattuna. Nykytermein Göran Stubb olisi ollut toimitusjohtaja ja Järn urheilujohtaja. Duunia painettiin talkoohengellä ja rakkaudesta seuraan.

Yhdessä Göran ja Järn kiersivät ympäri Suomeakin hankkimassa pelaajia. Hexi Riihiranta ja Tommi Salmelainen tosin löytyivät ihan vierestä eli Karhu-Kissoista. Kumpikin teki ”Kissoille” maalin toiseksi viimeisellä sarjakierroksella IFK:ta vastaan ja ne olivat mukana sysäämässä IFK:ta uusintaotteluun, vaikka nousu oli näyttänyt jo varmalta.

- Hexi ja Tomppa pelasivat tietysti täysiä, mutta ilmeistä näki: näinkö tässä kävi.

Talven 1967 uusintaottelulla on seurannaisvaikutuksineen valtava merkitys IFK:n seurahistoriassa.

- Eihän sitä silloin tuolla tavalla osannut ajatella. Voiton myötä saimme paljon pelaajia, joista syksyllä 1968 saapunut Carl Brewer oli tietysti tärkein. Hän mullisti koko IFK:n ja myös Suomen jääkiekkoilun. Hän opetti kädestä pitäen, miten pitää pelata, ja toi lajikulttuuriin myös rehellisen vastustajan kunnioittamisen. Pelasimme kovaa, mutta Brewer sanoi aina: ei naureskella heille, he yrittävät parastaan. Hän toi moraalisia näkemyksiä mukaan.

Järn oli tullut IFK:n joukkueeseen jo vuonna 1959 ja nousi kapteeniksi vuonna 1965. Hän oli mukana aina vuoteen 1971 asti eli oli voittamassa IFK:n kahta ensimmäistä Suomen mestaruutta. ”Heka” oli myös yksi niistä IFK:laisista, jotka nousivat maajoukkuepelaajiksi ja edustivat Suomea MM-kisoissa.

Pelaajauransa jälkeen Järn oli 1980-luvun alussa C-juniorien valmentaja IFK:ssa. Ikäluokan pelaajat voittivat Suomen mestaruuksia, joten Järn oli myös yksi IFK:n kunnollisen junioritoiminnan käynnistäjistä. IFK:n hallituksessa hän oli aina vuoteen 1990 asti.

Tämän kaiken hän teki työskennellessään samalla autokaupassa.

- Helsingissä aukesi moni ovi IFK:n myötä, mutta muualla maassa kannatti olla hiljaa. Piti olla varovainen siitäkin, ettei vahingossakaan lipsauta yhtään sanaa Stadin slangilla.

Uutiset ja Otteluraportit

Uutisarkisto »

HIFK Twitterissä

Huomenna ennen matsia nähdään screenillä myös tapahtumia kauden varrelta. #HIFK #Liiga #StadinKevätpic.twitter.com/hYpJDaYsVl
Kollien kausi paketissa, mutta B, B2 ja C aloittavat pudotuspelit. Lue IFK-junnujen viikkoraportti: hifk.fi/uutiset/falck-… #HIFK #bulilla
Dana Brevinin matsiraportti ensimmäisestä kohtaamisesta. #HIFK #Liiga hifk.fi/uutiset/dana-b…
Game 1 lopputulos TPS-IFK 4-1. #Liiga
TPS viimeistelee tyhjiin 4-1. #Liiga