Tunnelmia IFK Hockey Campilta
10.6.2010
IFK:n Hockey Camp järjestetään tällä viikolla seitsemättä kertaa. Paloheinän jäähallissa kirmaa vajaa sata pikkujunioria, jotka edustavat seuroja ympäri Etelä-Suomea. Hockey Campin valmennuksesta vastaavat kokeneet vastuuvetäjät yhdessä nuorempien ohjaajien kanssa. Osa vetäjistä on ollut mukana Hockey Campin alusta lähtien.
Keskiviikon vierailevana tähtenä oli Mikael Granlund, joka kertoi pojille jääkiekosta, pelasi heidän kanssaan ja opetti muutaman veivin. Mukana oli myös harhautus, jolla Granlund ratkaisi Suomelle voiton Venäjää vastaan Leijonadebyytissään huhtikuun lopulla. Kyseinen harhautus oli jäänyt monen pikkujuniorin mieleen, sillä muutaman harjoituskerran jälkeen nähtiin samanlaisia maaleja. MG jakoi vierailun päätteeksi nimikirjoituksella varustettuja pelaajakortteja osallistujille.
Hockey Campistä vastannut IFK:n junioripäällikkö Jari Riihinen kertoo leirin sujuneen hyvin.
- Joka vuosi on mukava nähdä kuinka kovalla innolla pojat ovat mukana tällä leirillä. Yksi leirin hyvä pointti on se, että vaikka kauden aikana pelataan vastakkain, niin täällä Hockey Campilla kaikki on kuitenkin yhtä suurta perhettä. Leirin keskellä ollut Granlundin vierailu oli monelle viikon kohokohta ja nimmarilla varustettu pelaajakortti löytää varmasti arvoisensa paikan, Riihinen kommentoi leirivilinän keskeltä.
Share




















































