Teemu Ramstedtin haastattelu

23.2.2010

Teemu Ramstedt

- Tässäkö se piinapenkki on, tiedustelee Teemu Ramstedt istuutuessaan kahvilan pöytään aamutreenien jälkeen. Takana on voitokas Tampere-reissu, mutta Ramun olemus ei säteile pelkkää tyytyväisyyttä.

- Hyvä voitto joukkueelta, mutta harmittaa kyllä, etten saa kaikkea tehoa itsestäni irti.

Ramu oli kuluvalla kaudella pitkään joukkueen pistepörssin kärjessä, kunnes Kim Hirschovits tuli tasoihin ja kultainen kypärä siirtyi kapteenille maalieron turvin. Tiedusteltaessa, mitä kultakypärän kantaminen merkitsi nuorelle keskushyökkääjälle, tulee vastaus pienen harkinnan jälkeen.

- Se kertoo sen, että on onnistunu jossain vaiheessa tätä kautta. Tietysti nuorelle pelaajalle on iso juttu, kun sen saa ekaa kertaa. Ei se varmaan vanhempana tunnu enää niin, jos on useasti kultakypärän haltuunsa saanut.

Ramun puheista huomaa kriittisyyden ja tarkkuuden omaan pelaamiseen, ja joukkuekaverit virnistelevätkin tarkkuuden mm. taloudellisissa asioissa kuuluvan Ramun, ”joukkueen taksikuskin”, luonteeseen muutenkin.

- Luonnollisesti pyydän rahaa bensakulujen tasaamiseksi. Esimerkiksi Ahtola on hyötynyt taloudellisesti meidän yhteiskyydeistä, kun mä kuskaan sitä hallille ja se maksaa mulle ehkä yhden lounaan kuussa. Itse asiassa aika törkeetä, että mua kutsutaan pihiksi, Ramu toteaa pilke silmäkulmassa.

Taksikuski -tittelin lisäksi haastateltava on kuulemma myös liigan ärsyttävin pelaaja. Anteeksi mitä?

- Niin… syy on varmaan se, että mä en oo yhtään ärsyttävä. En ikinä sikaile, mua ei saa kuumenemaan ja oon ärsyttävän rauhallinen. Ehkä se on just se.

Rauhallinen on Ramun suhtautuminen jääkiekkoon myös kaukalon ulkopuolella.

- Jääkiekkohan on oikeasti aika turha työ. Mun tulevaisuuden haavena olis olla lastentarhaopettaja. Se olis yhteiskunnalle paljon hyödyllisempi ammatti.

Kolme parasta asiaa

Tässä päivässä: Aamufudis, Ahtolan kiusaaminen ja leffailta.
Elämässä: Terveys, perhe ja Ahtolan kiusaaminen.
Joukkueessa: Ahtolan kiusaaminen, nyrkkitervehdys Mallun kanssa ja aamulenkit Vumputin kanssa.
Kaudessa: Enemmän voittoja ku tappioita, jatkosopimus ja… Ahtolan kiusaaminen.
Lajissa: Pelaaminen, voittaminen ja Ahtolan kiusaaminen.

Jatka lauseita

Kaksi vuotta sitten pääsin just intistä.
Kahden vuoden päästä toivottavasti en ainakaa intissä.
Lempivastustajani liigassa on Jari Viuhkola.
Ärsyttävin vastustaja liigassa on Tuukka Mäntylä.
Paras ominaisuuteni pelaajana on luovuus.
Pelaajana haluaisin vielä kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista.
Urheilija jota arvostan on Lance Armstrong, Mika Myllylä – Ahtolan kiusaks ja oma isoveli.

Revolveri

Helsinki - Stadi
Aamu - Aikainen
Pistepörssi - Lehterä
IFK - Toni Söderholm
Jyrsijät - Hiiri
Ilta - Elokuva
Juoma - Omenamehu
Nainen - Oma tyttöystävä
Ahtola - Kesäjalat

Tietovisa

Kuka oli ensimmäinen suomalainen pyöräilijä joka osallistui Ranskan ympäriajoon?
- Joona Laukka, vuosi oli -95 ja sijoitus 35.
Oikea vastaus: Joona Laukka, -97 ja sijoitus 35.

Antti Tuiskun uusimman albumin nimi on Hengitän. Minkä niminen on albumin kolmas kappale?
- Mul soi se biisi päässä, mut en muista nimeä… ootas nyt… veikkaan, et Spiritismi, ainaki siinä puhutaan siitä.
Oikea vastaus: Henkimaailman asioita

Vantaan Energia laskuttaa yhden kokonaisen viikonpäivän sähköt yösähkön hinnalla, mikä päivä on kyseessä?- Sunnuntai, alkaa lauantaina klo 18.00 ja päättyy maanantaina klo 06.00
Oikea vastaus: Sunnuntai ja bonusvastauksetkin täysin oikein.

Teksti ja kuva: Taru Sassi

Share

« Kaikki uutiset

Mastercard