Peltonen, Granlund ja Töykkälä liekeissä - Linköpings kaatui 3-0
27.8.2010
Linköpings HC - IFK 0-3 (0-1, 0-2, 0-0)
IFK otti elintärkeän voiton European Trophyn ottelussa Linköpingsiä vastaan perjantaina ja kiilasi itsensä lohkon kolmanneksi. Lähtökohdat otteluun eivät olleet helpoimmasta päästä, sillä petolaumalle kelpasi ainoastaan voitto. Pelipäivänä tuli kuitenkin hyviä uutisia Mikael Granlundin palatessa kokoonpanoon. Viime kauden laidassa viilettänyt Granlund pelasi keskushyökkääjänä, laidoillaan Ville Peltonen ja Joni Töykkälä. Ketju oli vaikeasti pideltävä, sillä Peltonen vastasi ottelun avausosumasta, joka jäi myös voittomaaliksi, ja Granlund&Töykkälä saalistivat yhteensä 3 syöttöpistettä. Nollapelin torjunut Jan Lundell oli kovassa kiekkosateessa, sillä peliväline löysi tiensä maalia kohti 50 kertaa. Lundell palkittiin itseoikeutetusti kolmella tähdellä.
IFK aloitti maalinteon 15 minuutin kohdalla, kun Peltonen onnistui ohittamaan Fredrik Norrenan. Esityön maaliin tekivät ketjukaverit Granlund ja Töykkälä. Kilpipaitojen toinen maali näki päivänvalon toisen erän alussa, kun Ari Vallin teki ylivoimalla 0-2 -lukemat. Syöttöpisteet maaliin merkittiin Töykkälälle ja Teemu Ramstedtille. Ylivoima toimi myös erän lopulla, kun Ville-Vesa Vainiola sytytti punalampun Ramstedtin ja Mikko Kousan tarjoilusta. Vainiola on löytänyt mainion vireen, sillä maaleja on syntynyt viime peleissä tasaiseen tahtiin.
Petolauman syömähampaat:
Ville Peltonen 1+0, Ari Vallin 1+0, Ville-Vesa Vainiola 1+0, Joni Töykkälä 0+2, Teemu Ramstedt 0+2, Mikko Kousa 0+1 ja Mikael Granlund 0+1.
Granlund tyytyväinen ensimmäiseen peliinsä
Harjoituskauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Mikael Granlund oli matsin jälkeen innoissaan.
- Oli hieno pelata pitkästä aikaa. Kyllä pelaaminen on vaan tämän lajin suola. Oli hieno peli pelata ja päästä tohon hommaan mukaan. Fiilikset on kyllä korkealla. Tämä oli hyvä taistelu meiltä, vaikka alussa vähän jalat oli bussissa. Voitto on aina hyvä suoritus, Granlund muistutti.
Granlund antoi ottelun jälkeen tunnustusta ketjukavereilleen. Toinen syöttöpiste ei näkynyt tilastoissa, mutta tämä ei nuorta pelimannia haitannut.
- Tosi hieno pelata Töykkiksen ja Villen kanssa. Ihan huippuäijiä, pelaaminen oli helppoa ja saatiin pari maaliakin järkättyä. Sillä ei ole väliä, jos se meni tilastoihin väärin.
Lauantain matsiin joukkue lähtee pelaamaan omalla tyylillään.
- Lähdetään pelaamaan omaa peliä ja annetaan kaikkemme. Uskon, että tulee hyvä tulos, jos vaan pystytään pelaamaan oman jutun mukaisesti, Granlund ennakoi.
European Trophyn alkulohkon viimeinen ottelu Färjestads BK - IFK pelataan huomenna klo 17.00.
European Star Awards
3 stars: Jan Lundell, IFK
2 stars: Pontus Petterström, Linköpings HC
1 star: Ari Vallin, IFK







































