Päävalmentaja Kari Jalosen haastattelu

1.9.2010

IFK:n päävalmentaja Kari Jalonen oli luonnollisesti pettynyt, kun joukkueen taival päättyi European Trophyn alkusarjaan. Jalosen mukaan kilpipaidat pelasi 6 hyvää peliä ja 2 peliä (Jokerit ja Färjestad), missä joukkue ei päässyt omalle tasolle.

”Kojo” kertoi turnauksen palvelleen joukkueen valmistautumista liigakauden avausta loistavasti. Petolauma sai alleen paljon kovia pelejä ja try-outilla olevat pelaajat saivat näyttöpaikan.

- Meidän tavoite oli päästä Salzburgin lopputurnaukseen. Olisi ollut tärkeä, että sivussa olleet Peltonen, Granlund, Söderholm ja Wirtanen olisivat saaneet enemmän pelejä joukkueen kanssa. Nyt kun emme päässeet tavoitteeseen, niin täytyy nähdä positiivisena asiana se, että nyt saadaan valmistautua rauhassa liiga-avaukseen. Meillä on kaksi ja puoli viikkoa aikaa harjoitella laadukkaasti, pelata 2 peliä liigajoukkueita vastaan ja saada pelaajille 2 vapaata viikonloppua. Oltiin kuitenkin kaikki viikonloput kiinni elokuun alusta lähtien. Saadaan varmasti henkistä voimaa ja vireystila sellaiseksi, että virtaa riittää sarjan alkuun, Jalonen laskeskeli.

Jalonen piti European Trophyn pelejä hyvätasoisina, joissa petolauman oma pelitapa pääsi hyvään testiin. Jalonen antoikin turnauksen pelilliseksi arvosanaksi kiitettävän.

- Jos ajatellaan European Trophyä kaiken kaikkiaan, niin se oli pelilliseltä tasoltaan erittäin korkea. Saatiin pelata erityyppisiä joukkueita vastaan, ja nähtiin, miten oma peli kestää, kun tulee eri tyylillä pelaavia joukkueita. Turnaus antoi arvokasta tietoa meidän pelistä, jota ollaan lähdetty jalostamaan viime kaudesta, Jalonen määritteli.

Turnauksen aikana katsomossa oli välillä lähes 10 pelaajaa. Tällä hetkellä petolauman terveystilanne näyttää hyvältä. Poissa kokoonpanosta ovat tällä hetkellä ainoastaan Juha-Pekka Haataja, Joni Töykkälä ja Markus Kankaanperä. Näyttää kuitenkin siltä, että he ovat mukana sarjan alkaessa. 

- Kun pelataan tiiviissä tahdissa, niin sieltä tulee paljon pientä kolhua. Välillä saatiin 4 ketjua ja 6 pakkia, sillä osa pelaajista joutui olemaan sivussa muutaman ottelun. Samalla try-outilla olevat pelaajat saivat hyvän näyttöpaikan, mikä oli heille muutenkin suunniteltu järjestää, kertasi Jalonen.

Tämän viikon tekeminen tähtää Jalosen mukaan liiga-avaukseen.

- Tämä viikko me harjoitellaan, tehdään tästä puhdas, täysi harjoitteluviikko ja annetaan viikonloppu pojille vapaaksi. Ketjukoostumuksia lyödään mahdollisesti kiinni, jonkun verran tullaan varmasti vielä kierrättämään. Tarkoituksena on harjoitella niillä kokoonpanoilla, millä pelataan Tappara -ja HPK -peleissä.

- Sarja alkaa vain kerran kaudessa ja meidän tavoite on, että ollaan iskussa heti sarjan alussa. Kaikki tavoittelee hyvää starttia, josta saisi lisää potkua sarjan alkuun. Nyt pystytään terävöittämään harjoittelua, laittamaan palasia omasta pelistä kuntoon ja antamaan pelaajille myös lepoa ja aikaa perheiden ja ystävien kanssa, josta tulee henkistä lisävireyttä, Jalonen suunnitteli.

Kolmas kausi käynnistyy

Kolmanteen kauteen IFK:n peräsimessä lähtevä Jalonen kertoo tuntevansa pelaajansa ja heidän taitotasonsa hyvin, mikä auttaa valmentamista. Joukkueen runko on pysynyt samana, sillä tarvetta muutoksiin ei ole ollut.

- Meillä on paljon tietoa pelaajista ja siitä, mihin ne pystyvät. Sen avulla vaatimustasonkin pystyy pitämään korkeana. Tunnemme toisemme yksilötasolla ja meidän pelitapa on jokaiselle tuttua. Saatiin pelitapa toimimaan viime kaudella ja sitä pystytään vielä tarkentamaan, Jalonen visioi.

Jalonen nostaa esiin joukkueessa alusta asti mukana olleiden pelaajien merkityksen uusien sopeutumisessa.

- Runkopelaajien kanssa vietetty aika tiivistää yhteistyötä ja se tulee myös vahvemmaksi. Uusien pelaajien sisäänajoon tarvitaan luonnollisesti kärsivällisyyttä ja aikaa, ja tässä pitkään mukana olleet pystyvät auttamaan heidän sopeutumisessa. He tietävät asiat ja mitä vaaditaan ja sitä kautta uudet pelaajat pääsevät nopeammin sisään, Jalonen näki.

Vaativana valmentajana tunnettu Jalonen antaa pelaajilleen kuitenkin kiitosta sitoutumisesta harjoitteluun.

- Heinäkuun puolesta välin ollaan harjoiteltu yhdessä. Pelaajien nälkä ja palo tehdä duunia on kovaa luokkaa ja niin sen pitää ollakin. Se on kuitenkin yksi ja ainoa avain menestykseen, mitä lähdetään tavoittelemaan. Siitä kiitos pelaajille, Jalonen tunnusti.

Share

« Kaikki uutiset

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic