Mika Norosen haastattelu

11.3.2010

Leppoisasti Tamperetta jutteleva Mika Noronen joutuu heti haastattelun aluksi kuvailemaan itseään. Luonteenpiirteet soljuvat kiireettömästi ja pienen harkinnan jälkeen ulos suusta, aina kun kerkiää lounaan syömiseltä.

- Oon tällanen suht rauhallinen ja suht hiljanen. Teen asioita aina välillä omalla tavallani.

- Jäällä oon myös rauhallinen, yritän tehdä mahdollisimman vähän asioita ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Vaikka Nortin peliote onkin rauhallinen, on tämä maalivahti voittanut IFK-kannustajat puolelleen juuri IFK:n näköisenä veskarina. .

- No joo, joskus vähän kiehahtaa, kun elää pelissä mukana. Kiva kuulla, jos fanit tykkää.

- Tää joukkuehan on vähän kovempi joukkue. Mun imagoon tää sopii, kun en minäkään taka-askelia ota.

Nortin kuluva kausi on ollut hänen omien sanojensa mukaan hieman erikoinen. Sopimusta hän ei aikonut tehdä alkukaudesta, koska halusi kuulostella mahdollisimman monia vaihtoehtoja.

Sopimus JYP:n kanssa osui hyvään saumaan, sillä seuran kanssa sovittiin heti, että pelit kestävät vain Tuokkolan paluuseen asti. Sen jälkeen taas haisteltaisiin, mitä mahdollisuuksia olisi tiedossa.

- Ulkomailta ei tullut mitään järkevää ja sitten Kojo soitti, että tuunko pelaamaan.

- Vähän kyllä arvelutti. Ei ollut helpoin ratkaisu, tällä seuralla kun on nää perinteet, tämä halli, nää fanit ja kaikki… Päätin sitten, että parhaani teen ja oon kyllä ollut todella tyytyväinen ratkaisuun.

- Täällä hommat tehdään järkevästi. Oon pitkästä aikaa sellasessa seurassa, jossa näin on. Jätkät haluaa tehdä hommia, kun on kerrottu, että miksi niitä tehdään ja lopuksi se antaa vielä palkkiota. Tässä joukkueessa tekemisiin on syy ja seuraus, näin ei oo kaikissa joukkueissa.

Kuinkas sitten ne fanit?

- Ei helppoja faneja, mutta hyviä faneja. Mukavempi näin, pistää potkimaan itseään.

- Tykkään, että saadaan melua aikaseksi. Joissakin halleissa kun voi kuulla, kuinka maila tipahtaa jäähän. Se on heti yks pluspelaaja, kun saadaan yleisö mukaan.

Myös joukkue saa pelkkää kiitosta, ja Nortti kertookin, että jos hän Suomeen jää, on IFK vahva vaihtoehto – totta kai.

- Kausi loppuun ensin, ja sitten mietin rauhassa mitä teen, Nortti hymyilee.

Kun Nortti tuli joukkueeseen, huhut kertoivat hänen painineen donitsiongelman kanssa. Entuudestaan tuttu Mara Järventie oli puhelimitse neuvonut tuomaan donitseja, mutta koska noista neuvoista ei ikinä tiedä, joutui Nortti pähkäilemään tovin, ennen kuin päätti viedä tuliaiset pukukoppiin. Ensikohtaaminen meni siis ihan hyvin, mutta kuinka pukukoppielämä on muuten sujunut?

- No, mä oon hyvä kuuntelija, Nortti virnistää ja jatkaa perään, että on myös pystynyt käyttämään pitkiä kalsareita jäämättä kiinni.

- Tohon kyllä puututaan jatkossa! huutaa huomaamatta ohi kävellyt joukkuekaveri.

Kolme parasta asiaa

Tässä päivässä: heräsin ajoissa, sauna ja hieronta.
Elämässä: terveys, tytär ja läheiset, ystävät.
Joukkueessa: huumori, yhteishenki, yhteenkuuluvuudentunne.
Kaudessa: play-offit alkavat kohta, ei loukkaantumisia ja saan pelata Suomessa, eli enemmän aikaa tyttären kanssa.
Lajissa: kiva ammatti, pysyy kunnossa ja kesäloma.

Jatka lauseita

Kaksi vuotta sitten olin Venäjällä pelaamassa. Ja kesällä sain kalareissulla kalan!
Kahden vuoden päästä oon 32-vuotias.
Lempivastustajani liigassa on .. ei oo, kaikki on inhottavia.
Ärsyttävin vastustaja liigassa on kiekko.
Paras ominaisuuteni pelaajana on sijoittuminen.
Pelaajana haluaisin vielä kehittyä kaikessa.
Urheilija jota arvostan - arvostan urheilijan uhrautumista työn puolesta. Siitä saa myös palkinnon.

Revolveri

IFK - Perinteikäs, vahva joukkue
Juoma - Kesä
Sakke - Pieni mies, mutta hyvä maalivahtivalmentaja
Aamu - Vaikea
Tampere - Kotikaupunki ja tulevaisuus työn jälkeen
Lunkka - Yks parhaista maalivahtipartnereista
Helsinki - Viihtyisä kaupunki, mutta vähän parkkipaikkoja
Ilta - Hampaiden pesu

Tietovisa

Buffalo Sabresissa on pelannut kautta aikojen Mika Norosen lisäksi kolme Tampereella syntynyttä pelaajaa. Ketkä he ovat?
- Jutila, Numminen… Siis Tampereella syntynyttä? Virta tais syntyä Turussa… en mä keksi kolmatta.
Oikea vastaus: Timo Jutila, Teppo Numminen ja Mikko Mäkelä
Nortti lisäys: Ai perhana, se on mökkinaapuri!

Mika Noronen syntyi 17.6.1979. Montako vuotta Tampere täytti tuonna vuonna?- … (Ankaraa mietintää) Hmm… tehtaat tuli… mun mummon synty.. mä heitän lonkalta, että 62v.
Oikea vastaus: 200 vuotta.

Sakari Lindfors voitti uransa aikana yhden Suomen mestaruuden IFK:n kanssa. Minä vuonna tämä tapahtui?- Just kattelin noita tauluja… 98.... 98?
Oikea vastaus: 1998

Bonuskysymys: Sakari Lindforssin pelipaita on jäädytettynä hallin katossa. Millä numerolla Sakke pelasi?
- #35
Oikea vastaus: #35

Teksti ja kuva: Taru Sassi

Share

« Kaikki uutiset

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic