Jerry Ahtolan haastattelu

25.2.2010

23-vuotiaan turkulaislähtöisen Jerry Ahtolan kausi on sujunut enemmän kuin odotusten mukaisesti. Yhden kauden piste-ennätys meni rikki jo loppusyksystä ja alkuvuodesta fanit saivat iloita Ahtolan vuoden lisäsopimusta.

- Kyllä tää kausi on ollut itsellekin yllätys. Kesällä paiskin töitä ja tiesin, että fyysisesti olen elämäni kunnossa, mut muuten tätä ei osannut kyllä yhtään odottaa.

- Hieno juttu, että saan jatkaa täällä. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun on tuttu seura kyseessä ja olen viihtynyt täällä. Meillä on tällä hetkellä kasassa jengi, joka voi mennä mihin vain. Löytyy hyvässä suhteessa nuoruutta ja kokemusta. Nyt on hieno sauma räjäyttää pankki, hyväntuulinen Ahtola kertoo.

Ahtolan kesän treenaukset ovat poikineet hänelle nopeutta ja voimaa, sekä ”penkkikuningas” lisänimen, joka kertoo jostain ihan muusta kuin jäähyaitiossa istuskelusta.

- Nostin kesän jälkeen jengin eniten penkistä, muistaakseni 204 kg.  Arttu tais nostaa toiseksi eniten… et kai sä hei oikeesti kirjottanu sinne sitä 204 kg?

Jerry kertoo, että nykyisten ketjukavereiden kanssa peli sujuu hyvin, kun laidalla on fyysisenä hyökkääjänä Siim tai Max, ja keskellä taitava Ramu. Yhteiselo Ramun kanssa taitaa sujua myös jäiden ulkopuolella, ainakin Ramun haastattelusta päätellen.

- Joo mä haluan lisätä tähän oman näkemykseni niistä yhteiskyydeistä. Ramuhan joutuis ajamaan ihan saman matkan kuitenkin, olin mä kyydissä tai en. Kaiken lisäks mä en edes pääse olemaan kyyditettävänä, kun joudun aina ajamaan.

Juttutuokio Jerryn kimppamatkustajan kanssa toi päivän haastateltavasta esille myös erään kiinnostavan väitteen, joka pitää tarkistaa. Onko Jerry saunonut mailansa kanssa kuivan kauden päättämiseksi?

- No en mä saunaan sitä vienyt, mut kotiin kyllä. Maila oli kipee ja mä hoidin sitä, Jerry hymyilee.

Kolme parasta asiaa

Tässä päivässä: En kerkee Ramun kanssa lounaalle, oon omalla kyydillä ja olympiatauon takia saa vähän hengähtää.
Elämässä: Terveys, koti ja IFK.
Joukkueessa: Joukkuehenki, huolto ja koppijutut
Kaudessa: Joukkueen menestyminen, tasainen liiga ja nuoria, lahjakkaita tulokkaita on ollut kiva seurata.
Lajissa: Pukukoppielämä, voitot ja onnistumiset

Jatka lauseita

Kaksi vuotta sitten pelasin ekaa kautta liigassa.
Kahden vuoden päästä pelaan viidettä kautta liigassa.
Lempivastustajani liigassa on Jokerit.
Ärsyttävin vastustaja liigassa on Kanki treeneissä ja Tuukka Mäntylä matseissa.
Paras ominaisuuteni pelaajana on (pitkä hiljaisuus) vääntötilanteet. Tai no pistä siihen, että laukaus.
Pelaajana haluaisin vielä kehittyä luistelussa.
Urheilija jota arvostan on Michael Jordan. Ramulla oli tässä ihan varmasti Mika Myllylä?

Revolveri

Kiekko-67 - Kasvattajaseura
Lädä - Ruoka
Ylivoima - Haatajan 2 minuutin vaihdot
Takatukka - Arvostan
Kevät - Pelaajan parasta aikaa
Nainen - Kaunis
Juoma - Olut
Hyökkäys - Paras puolustus
Ramu - Märkä rätti
IFK - Stadin kingi

Tietovisa

Petteri Nummelin on valittu uransa aikana neljästi MM-kisojen tähtikentälliseen. Minä vuonna Nummelin valittiin MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi?
- 2003.
Oikea vastaus: 2000

Turku on vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki erään toisen eurooppalaisen kaupungin kanssa. Mikä kaupunki on kyseessä?
- Onko se kaupunki Saksassa? Miks mulle tulee mieleen Bryssel… mä sanon Tukholma.
Oikea vastaus: Tallinna

Tämä usein kauneimmaksi Ferrariksi kehuttu auto oli viimeinen Enzo Ferrarin kuolinvuoteellaan siunaama automalli. Mikä malli oli kyseessä?
- Mä veikkaan F430.
Oikea vastaus: F40 juhlamalli

Bonuskysymys: Kyseistä mallia valmistetiin rajoitettu määrä, kuinka monta kappaletta?
- 200. Tai 2000… tai 10000. Tai 10?
Oikea vastaus: 1311

Teksti ja kuva: Taru Sassi

Share

« Kaikki uutiset

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic