Ilari Melartin haastattelu
4.3.2010
Ilari Melart, 21-vuotias isokokoinen ja fyysinen puolustaja silmäilee telkkarissa pyörivää olympiajääkiekkoa syödessään hallin kahvion makkarakastiketta.
Syöminen onkin ensimmäinen puheeksi nouseva asia, koska se tuntuu tulevan kaikille Lädän tunteville hänestä mieleen.
- Ison miehen pitää syödä hyvin, jotta jaksaa treenata. Muut väittää, että syön paljon ja kyllähän mä hyvästä ruoasta tykkään, Lädä hymyilee.
Ja hedelmistä myös. Kertoman mukaan ainakin Tampereen pelimatkalta mukaan olisi tarttunut korillinen hedelmiä kotiin viemiseksi.
- Siellä oli tosi hyvät hedelmävalikoimat vierasjoukkuetta varten. Oli banaaneja, viinirypäleitä, kiivejä ja vaikka mitä. Aattelin sitte ottaa mukaan, ettei hyvät hedelmät menis hukkaan.
Lädästä huomaa, että nälkä myös pelaamiseen on kova ja jäälle löytyy intoa.
Kuluvan kauden peleihinsä hän kertoo olevansa tyytyväinen.
- Tää kausi on ollut ihan ok. Tuntuu, että oon kehittynyt paljon. Siihen on auttanut se, että pääsee seuraamaan noin kovia nimiä, Lädä sanoo, mutta toteaa perään, että kokeneiden pelaajien takia jäälle ei pääse niin paljon kuin mestiksessä.
- IFK on kuitenkin se ainoa seura, jossa haluan pelata Suomessa.
Periksiantamaton ja kova pelityyli takaa väkivahvalle puolustajalle vääntötilanteita ja kaksinkamppailuja omassa päädyssä.
- No, isona kaverina en voi poistua tilanteista, jos joku provosoi. Oon sitä mieltä, että vastustaja ei voi meidän maalilla olla se, joka vikana tökkii, Lädä toteaa.
- Junnuna ku kypärän pisti päähän, niin valot sammu. Nykyään pinna pitää, eikä mua kovin helposti saa kuumenemaan. Mun mielestä mulla on noita pikkurangaistuksia harvemmin.
- Mun rooli on estää vastustajaa tekemästä maaleja. Kyllä se mulle kelpaa, kunhan jäälle pääsee. Oon kuitenkin aika nuori kaveri, ja meillä on pakistossa tosi isoja nimiä, joten en voi odottaa kauhean isoa roolia. Tulevaisuudessa on sitten tavoitteena, että pääsis sinne toiseen päähän tekemään niitä maaleja.
Kolme parasta asiaa
Tässä päivässä: Ei tullut savea treeneissä, pääsee ottamaan päikkärit ja tyttöystävä ei oo enää niin kipeä, joten mun ei tarvi yksin tehdä kotitöitä.
Elämässä: Perhe, ystävät ja jääkiekko
Joukkueessa: Joukkuehenki, jääkaapissa on aina hedelmiä ja jogurttia, paras seura Suomessa.
Kaudessa: Kaks illallislippua Mamma Rosaan, jotka voitin tehtyäni maalin. Kaikki pelit, joissa oon saanut pelata ja joukkueen menestyminen. Ja oon pysyny terveenä!
Lajissa: Voittaminen, maalien teko ja taklaaminen.
Jatka lauseita
Kaksi vuotta sitten olin vielä a-junnuissa.
Kahden vuoden päästä oon vähän kovempi pelaaja kuin nyt.
Lempivastustajani liigassa on Jokerit. Ja hitaat pelaajat.
Ärsyttävin vastustaja liigassa on Ässät. Mä inhoan Poria, saat kirjottaa sen sinne. Niin ja pienet pelaajat, sellaset pikkunäpertelijät. Ne on vaikeita.
Paras ominaisuuteni pelaajana on puolustuspään pelaaminen, taistelen loppuun asti ja uskallan mennä tilanteisiin.
Pelaajana haluaisin vielä kehittyä hyökkäyspään hommissa.
Urheilija jota arvostan on Jan Lundell.
Revolveri
Aamu - Väsyttää
Juoma - Maito
Maali - Tuuletus
Alivoima - Kolaaminen
Ruoka - Nälkä
Nainen - Tyttöystävä
Ilta - Leffa
Haverinen - Isopää
Tietovisa
Monta kilokaloria on 100g:ssa viinirypäleitä?
- Ei mitään hajua, mut veikkaan, et aika vähän.
Oikea vastaus: 72
Kuka kapteeninakin toiminut pelaaja pelasi IFK:ssa numerolla #41 kausina 2001-2003?
- … Tähän voisi pistää neuvon, jonka Söde on mulle kertonut: Mielummin on hiljaa ja antaa ihmisten luulla, että on tyhmä, kun avaa suunsa ja todistaa sen.
Oikea vastaus: Riku-Petteri Lehtonen.
Mitä IFK-faneihin liittyvää tapahtui vuonna 1989?
- En tiiä. (Vastausyritystä vaaditaan) No Fani-Klubi perustettiin?
Oikea vastaus: Fani-Klubi aloitti toimintansa.
Teksti ja kuva: Taru Sassi
Share






































