IFK – TPS –matsin ennakko ja kokoonpano
19.11.2011
IFK-TPS klo 17.00
IFK päättää kolmen ottelun viikkonsa tänään Nordenskiöldinkadulla, kun se isännöi lauantai-illan huumassa Turun ylpeyttä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran ja silloin TPS voitti stadilaiset kotonaan maalein 3-2. Molemmat joukkueet ovat ottaneet maaottelutauon jälkeisistä kahdesta matsista yhden voiton. TPS hävisi kotonaan JYPille tiistaina 5-1 mutta voitti Lukon eilen Äijänsuolla. IFK puolestaan voitti samaisen Lukon tiistaina mutta jäi pisteittä torstaina Espoossa. Kolme ottelua enemmän pelannut TPS on sarjataulukossa kaksi pistettä edellä ja tänään petolaumalla on kana kynittävänä Pekka Virran suojattien kanssa. Tiistain kotiottelussa meininki oli tuttua IFK:ta ja siitä lähdetään jatkamaan tänään.
IFK sai perjantai-iltana jobinpostia, kun Juuso Riksmanin vamma osoittautui ennakoitua pahemmaksi. Rosterista löytyy kuitenkin kaksi maalivahtia, joista Mika Norja teki debyyttinsä torstaina. Tänään torjuntavastuun tänään kantaa kokenut Jan Lundell.
Kokoonpano
IFK:n päävalmentaja Petri Matikainen on tehnyt torstain jälkeen kaksi muutosta kokoonpanoon. Miikka Tuomainen korvaa loukkaantuneen Turo Järvisen ja tolppien väliin luistelee Jan Lundell.
Jengin näet tästä.
Ottelusta sivussa
Markus Kankaanperä, Robert Nyholm, Turo Järvinen, Erkki Rajamäki, Mikko Vainonen, Toni Leinonen, Juuso Riksman, Miihkali Teppo, Micke-Max Åsten, Christian Silfver, Juuso Salmi ja Kristian Tuohilampi.
Lipunmyynti
Ottelu on lähes loppuunmyyty. Lippuja pääset hankkimaan täältä. Kannattaa saapua mestoille ajoissa, sillä hallin ovilla ja parkkipaikoilla on tänään ruuhkaa. Huomioithan julkiset kulkuneuvot, jotka tulevat melkein ovelle asti.
Huom! Mikäli et pääse matsiin, voit katsoa sen URHOtv:n nettilähetyksenä. Ostamalla matsin täältä, tuet samalla jengiä.
Share


































