IFK - TPS -matsin ennakko ja kokoonpano
2.3.2010
IFK - TPS klo 18.30
IFK palaa olympiatauon jälkeen tositoimiin, kun Nordenskiöldinkadulle saapuu vieraita Suomen Turusta. Sarjan neljännellä paikalla karjuva petolauma on kohdannut kuudentena olevan TPS:n kolmesti tällä kaudella, joista vierailijalle on kirjattu kaksi voittoa. Näistä turkulaiset ovat voittaneet yhden kotonaan ja yhden jatkoajalla Petoluolassa. Kilpipaidat puolestaan haki tammikuun alussa vakuuttavan 4-1 -voiton Turusta. IFK:lla onkin hienoinen etulyöntiasema, mutta paikasta kuuden sakkiin tappeleva TPS ei tule antamaan mitään ilmaiseksi. Odotettavissa on siis kova kiekkoilta, mitä ei kannata jättää väliin.
Erikoistilannepelaaminen
TPS:n ylivoima on tällä hetkellä sarjan tehokkainta, mutta alivoimassa on toivomisen varaa, sillä se on toiseksi heikointa. IFK:n pakkopeli rankataan sarjan kolmanneksi parhaaksi ja alivoima puolestaan toiseksi parhaaksi. Erikoistilannepelaamisessa lieneekin ottelun ratkaisu, varsinkin jos Isolle Pahalle Punaiselle vihelletään kotona käsittämättömän helppoja jäähyjä ja vastustajalta jätetään viheltämättä selviäkin tilanteita. Mikäli tänään on taas tiedossa vastaavanlainen ilta, jossa kotijoukkue on tuomarilinjan suhteen vierasjoukkue, täytyy kilpipaitojen hyödyntää harvat ylivoimansa ja olla tarkkana alivoimalla.
SM-liigan Helmikuun pelaaja: Mika Noronen
Maalivahti Mika Noronen palkitaan ennen ottelua helmikuun pelaajana. ”Nortti” oli kuumana seitsemässä ottelussa, joista tilille kirjattiin kuusi voittoa, mukaan lukien yksi nollapeli. Päästettyjen maalien keskiarvo oli 1,89 ja torjuntaprosentti 93,75. Onnittelut myös maalivahtivalmentaja Sakari Lindforsille.
Petolauma saa jalkeille huomattavasti vahvemman nipun, kuin edellisjakson päättäneessä SaiPa-matsissa, jossa pelaajia oli sivussa vatsataudin vuoksi. Koko alakerta on mennyt siihen matsiin verrattuna lähes täysin uusiksi, sillä torjuntavastuun kantaa, SM-liigan Helmikuun pelaaja, Mika Noronen. Luukkuvahtina nähdään Jan Lundell.
Puolustuksessa paluun vaakunapaitaan tekee Mikko Kurvinen, joka oli polvivamman vuoksi pitkään sivussa. Kurvinen tulee Ross Lupaschukin pakkipariksi. Ylävartalovammasta toipunut Joni Haverinen nähdään Dale Clarken parina. Aina luotettava kaksikko Kankaanperä-Järventie jatkaa tutulla paikallaan. Edellismatsissa pelanneet Ahonen, Melart ja Söderholm ovat poissa kokoonpanosta
Hyökkäyksessä on ainoastaan yksi muutos. Max Wärn tulee Siim Liivikin paikalle Teemu Ramstedtin ketjuun.
Lippuja SM-liigan huippumatsiin on vielä jäljellä. Tule luomaan tunnelmaa Nordenskiöldinkadulle - ja muista pukea punaista.
Share






































