IFK - HPK -matsin ennakko ja kokoonpano
13.3.2010
IFK - HPK klo 17.00
Sarjataulukossa peräkkäin olevat IFK ja HPK iskevät kolmannen kerran tällä kaudella yhteen. Petolaumalla on alla kirvelevä tappio KalPalle, oranssipaidat puolestaan avasi Lukon perjantaina kotonaan, ja tulee voitosta saadun itseluottamuksen turvin Nordenskiöldinkadulle. Kauden kolmesta keskinäisestä matsista HPK:lla on kaksi kotivoittoa ja yksi tappio Petoluolassa. Tänään pelataan kuitenkin muustakin kuin pelkistä sarjapisteistä.
IFK-kippari Kim Hirschovitsin mukaan illan matsissa riittää panosta, sillä nykyisellä sarjataulukolla joukkueet kohtaavat toisensa avauskierroksella.
- Varmaan haetaan jo vähän ennakkoasetelmia pleijareihin. Meille tärkeät 4 peliä, niissä meidän pitää varmistaa kotietu. Joukkueessa on aika hyvä fiilis, tänään (Pe) oli hyvä treeni, missä aika kovaa vedettiin ja kamppailtiin kovaa. Hymyssä suin vedettiin, ei hirveen pitkä ollut. Välipäivinä vaan yritellään viritellä kroppaa ja huilata, saadaan kova energialataus aina pelipäiville, hyväntuulinen Hirschovits kertoi.
Kimin koko haastattelun näet tästä.
Kilpipaitojen rivit ovat menneet uusiksi tiistaisen KalPa-matsin jälkeen. Alakerrassa Mikko Kurvinen palaa kokoonpanoon ja ottaa paikan Toni Söderholmin rinnalla. Kanadalaispakki Ross Lupaschuk kärsii yhden ottelun pelikieltoaan.
Hyökkäyksessä Hirschovitsin ja Ramstedtin kentät jatkavat entisellään. Voimahyökkääjä Lennart Petrell palaa Joni Töykkälän telaketjuun, jonka toisella laidalla töitä tekee Turo Järvinen. Ylävartalovammasta toipunut Petteri Wirtanen muodostaa ketjun Jerry Ahtolan ja Max Wärnin kanssa.
Tolppien välissä nähdään Mika Noronen.
Lippuja lauantai-illan huumaan on vielä jäljellä. Tervetuloa luomaan tunnelmaa runkosarjan toiseksi viimeiseen kotimatsiin. Muista pukea punaista.
Kuva: Samuli Seila
Share

































