IFK Golf 2010
19.8.2010
IFK järjesti golf-päivän yhteistyökumppaneilleen keskiviikkona Espoossa. Edellisten vuosien tapaista aurinkoista säätä ei saatu tilattua, mutta muuten EGS:n kilpailujärjestelyt olivat viimeisen päälle. Aamupalan, rangen, grippien vaihdon, golf-paitojen jakamisen, tervetuliaispuheen ja joukkueen kuulumisten jälkeen 88 kilpailijaa starttasi yhteislähdöllä kilpailuun, jossa panoksena oli voiton lisäksi maine, kunnia ja hyvät palkinnot - kullakin omassa arvojärjestyksessä.
Vaativissa olosuhteissa voittajaksi scratch-sarjassa kuoriutui Heikki Veteläinen, joka selvitti EGS:n haastavan kentän 74 lyönnillä. Samalla katkesi Petteri Linnavallin kaksi vuotta kestänyt voittoputki. Linnavalli ei joutunut kuitenkaan lähtemään kentältä tyhjin käsin - päinvastoin - mukaan irtosi kiuas, joka oli palkintona Lähemmäksi lippua -kilpailussa kuutosväylällä (160m), jossa Linnavalli toimitti pelivälineen avauslyönnillään 1,67 metrin päähän lipusta.
Scratch -sarjan voittaneen Veteläisen kovasta kisapanoksesta oli hyötyä myös joukkuekilpailussa Kenneth Benskyn, Jaakko Marttisen ja Veli-Pekka Kautosen kanssa. Eniten yhteispisteitä kerännyt nelikko lähti kotimatkalle auton peräkontit täynnä palkintoja.
Pistebogeyn I-sarjassa (0-18,4) voittaja oli Teemu Virtanen 42 pisteellään. Virtanen kruunasi päivänsä pokkaamalla kiertopalkinnon lisäksi ykkössijan Pisin draivi -kilpailussa. Pistebogeyn II-sarjassa eniten pisteitä (41) keräsi Jukka Saaristo.
Kiitokset osallistujille ja järjestäjille. Matseissa nähdään!
Share





















































