HIFK-kyselyn kausikorttien voittaja on Max Vikkelä

Kausarit nuorelle vauhtilupaukselle

22.6.2010

Keväällä teimme kyselyä jossa tutkittiin kattavasti ottelutapahtuman toimivuutta. Vastauksia saimme 1722 henkilöltä, joille kaikille suuri kiitos vaivannäöstä. Onnetar suosi nuorta 18-vuotiasta Rotax-luokan kartingkuskia Max Vikkelää, jolla on punainen sydän rinnassaan ollut jo pienestä pojasta lähtien. IFK onnittelee kausikorttien johdosta ja toivoo menestystä uralla eteenpäin. Kuvassa Max tutustumassa halliin ja pelaajien tiloihin. Iloinen vauhtimies odottaakin innolla tulevaa liigakauden alkua, jolloin Ville Peltonen palaa paikallispelissä 16.9. Nordikselle. Kyselyyn Max löysi tiensä Facebookissa olevan IFK Helsinki sivuston kautta.

Kysely itsessään antoi meille arvokasta tietoa siitä, miten ottelutapahtuma koetaan ja mihin sitä pitää kehittää. Tulokset antoivat meille uskoa siitä, että olemme oikealla tiellä. Se mitä askissa tapahtuu on tietenkin kaiken ydin. Peli kulkee niin yleisö nauttii. Runkosarjaan voimme olla tyytyväisiä yleisömielipiteestä päätellen, se ei tietenkään riitä sillä tosipeleissä pitäisi tietenkin tason vain nousta. Alla muutamia poimintoja vastaajien mielipiteistä.

- 95% piti kohtuullisena jonotusaikaa halliin sisään
- 84% vastanneista kokee ottelut urheilullisesti korkeatasoisena tapahtumana
- 94% pitää legendaarisen kuuluttajamme Mikke Stenbergin ulosannista
- 89% kokee tunnelman Nordiksella hyvänä
- 78% silmää miellyttää kuumien Cheerleadereidemme toiminta tauoilla, 14% ei osannut sanoa mielipidettä
- 95% pitää musiikin genreä hyvänä. HIFK stays rockin…

Haasteitakin myös löytyy eli palvelupisteiden jonotusajat tietyissä otteluissa kasvavat hieman liian pitkiksi sekä valikoimaa kioskeissa on hiottava. Restelin kanssa teemmekin kaikkemme parantaaksemme palvelua vieläkin paremmaksi. Yleisesti myyntihenkilöstö koetaan ystävälliseksi niin klubeillamme kuin palvelupisteissä. HIFK klubipalveluiden palautteessa välittyi vilpitön tyytyväisyys niin tarjontaan kuin henkilöstön palvelualttiuteen ja ystävällisyyteen. Mm.100% Royal Clubin asiakkaista ilmoittaa tulevansa uudelleen asiakkaaksi!

Liittyminen Facebookiin IFK Helsinki sivujen faniksi, mahdollistaa aktiivisen palautteesi ja ajatuksen juoksun toimiston suuntaan. Syy olemiseemme Facebookissa on tiedottaa asioista aktiivisesti, tuottaa lisää sisältöä ja ennen kaikkea kuunnella teitä. Väline on kaksisuuntaisena loistava näihin toimenpiteisiin, eikä ole ideaa jota ei kannattaisi kimpassa pallotella. Tutustu sivuihin vasemmassa laidassa olevasta HIFK Facebook kuvakkeesta. Liittyminen kannattaa, jonka vauhtimies Vikkeläkin varmasti alleviivaa.

Share

« Kaikki uutiset

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic