Färjestads BK - IFK klo 17.00
28.8.2010
European Trophyn alkulohkon päätöskierros pelataan tänään, kun Färjestads BK isännöi IFK:ta klo 17.00 alkavassa matsissa. Lohkon tilanne on muuttunut erittäin kiharaiseksi - seitsemän joukkueen ollessa kolmen pisteen sisällä, ja joista vain kolme pääsee lopputurnaukseen. Parempaa huipennusta päätöskierrokselle tuskin olisi voinut edes käsikirjoittaa. IFK ja illan vastustaja Färjestads BK ovat tasapisteissä ja ottelun voittajalle on tarjolla matkalippu Salzburgiin.
Kilpipaitojen urakkaa helpottaa kuitenkin, että sille riittää voitto jatkoajallakin, kun taas Färjestadin täytyy hoitaa homma kotiin varsinaisella peliajalla. Muussa tapauksessa ruotsalaisten lopputurnaukseen pääsy on kiinni muiden otteluiden lopputuloksista. Voitosta pelataan, mutta IFK:lla on lähtökohdiltaan hienoinen etulyöntiasema, mitä Färjestad puolestaan pystyy kompensoimaan hurjasti kannustavalla kotiyleisöllään.
Petolauma otti perjantaina Linköpingsiltä päänahan ja tänään tarvitaan samanlainen suoritus. Ottelussa näkyvässä roolissa ollut Mikael Granlund kertoi kilpipaitojen lähtevän illan ottelun omalla pelisysteemillään ja tuloksen olevan hyvä, mikäli joukkue pystyy pelaamaan oman jutun mukaisesti. Vastustajalla on tietysti sanansa tähän sanottavana, ja odotettavissa onkin huikea päätös European Trophyn alkusarjalle.
Vallin odottaa vanhan joukkueensa kohtaamista
Färjestadia kaksi vuotta edustanut Ari Vallin tietää, mitä illalla on vastassa.
- Tuntuu ihan mukavalta tulla takaisin, pari vuotta kuitenkin täällä pelasin. Näkee vanhoja pelikavereita ja varmasti hyvä matsi tulossa. Kyllä tässä on oma värinänsä. Färjestad on Euroopan huippujoukkueita vuodesta toiseen ja kiva lähteä mittaamaan omaa tasoa. Tämä on meille hyvä mittari, Vallin kertoi lauantaiaamuna.
Vallin on ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen tällä viikolla.
- Oltiin Djurgårdenia vastaan niskan päällä tasakentällisin, pojat pääsi muutaman turhan jäähyn takia ylivoimalle, mikä olikin sitten tappavan tehokasta. Ei meillä ollut hätää eilenkään, ihan meidän hallussa oli. Ne tuli kolmannessa erässä päälle ja sai ylivoimaa, mutta puolustettiin hyvin ja Lunkka (Jan Lundell) pelas loistavasti.
Illan ottelun marginaalit ovat pienet ja Vallin uskoikin erikoistilannepelaamisen nousevan tärkeään rooliin.
- Täällä on vähän isommat kaukalot, mikä antaa pienen edun ylivoimakentällisille. Siinä on enemmän aikaa rauhoittaa ja rakentaa kuvioita ja sen vuoksi painetta on vaikeampi antaa kuin SM-liigassa. Meillä on kuitenkin itselläkin vaarallinen ylivoima, Vallin muistutti pelipäivän rutiiniensa keskeltä.
IFK tänään...
Maalivahdit
34 Juuso Riksman
60 Jan Lundell
Kentälliset
19 Turo Järvinen - 13 Petteri Wirtanen - 32 Lennart Petrell
3 Ari Vallin - 41 Ilari Melart
21 Jerry Ahtola - 46 Teemu Ramstedt - 11 Ville-Vesa Vainiola
77 Martti Järventie - 28 Rony Ahonen
16 Ville Peltonen - 64 Mikael Granlund - 9 Kimmo Kuhta
15 Mikko Kurvinen - 67 Eddie DelGrosso
9 Kimmo Kuhta - 13 Petteri Wirtanen - 32 Lennart Petrell
3 Ari Vallin - 8 Mikko Kousa
72 Siim Liivik - 43 Joni Töykkälä - 71 Eetu Pöysti
18 Robert Nyholm - 38 Teemu Tallberg
Matsin LIVE-seuranta alkaa klo 17.00. Pääset seuraamaan ottelua klikkaamalla LIVE!
Share







































