Seuraava kotiottelu:

HIFK – TPS

Torstaina 23.03
klo. 18:30

BREVININ MATSIRAPORTTI: Ryhtiliike Nordiksella

IFK-HPK 4-0 (1-0, 1-0, 2-0)

IFK onnistui palaamaan takaisin voittojen tielle vaikean menneen viikon jälkeen. Joukkueessa pelaamisessa tapahtui selkeä ryhtiliike, ja Nordiksella nähtiin tiistai-illassa sisuuntunut stadilasryhmä. Joukkue puolusti kurinalaisesti läpi ottelun ja onnistui iskemään tarvittavat osumat. Kokonaisuudessaan matsi oli erittäin tasainen ja hämeenlinnalaisilla oli myös omat hetkensä, mutta IFK oli lopulta asteen nälkäisempi jokaisella osa-alueella.

Kotijoukkue lähti avauserään hyvällä sykkeellä ja hallitsi kenttätapahtumia. Ensimmäisellä kympillä pääsivät Roope Hintz sekä Juuso Puustinen samassa vaihdossa kokeilemaan avausmaalia läpiajosta. Antti Karjalainen kuitenkin nollasi molemmat punapaitojen yritykset. Stadilaiset jatkoivat hyvällä jalalla ja onnistuivat vahvalla fyysisellä taklauspelillä horjuttamaan HPK:n avauspelaamista. Erän puolenvälin jälkeen vieraat saivat paremmin otetta pelistä ja olivat kahteen otteeseen lähellä siirtyä johtoon. Kotiyleisön riemuksi IFK iski ensin. Ajassa 18:03 Puustinen yllätti nousunsa päätteeksi HPK-vahdin etukulmasta. Syötön maaliin merkkautti Oliwer Kaski.

Kerho aloitti toisen kaksikymppisen vahvasti ja vyörytti pitkiä hyökkäyksiä IFK-päädyssä. Kesken vieraiden vahvan jakson IFK iski vastahyökkäyksestä. Joonas Rask ja Mikael Johansson petasivat Daniel Grillforsille avopaikan, josta ruotsalaispuolustaja tinttasi kauden avausosumansa vastustamattomasti byyriin. Ote kääntyi maalin jälkeen täysin IFK:lle ja kiekko kävi useaan otteeseen lähellä HPK-maalia. Hyvistäkään paikosta ei lisäosumia erässä nähty, joten tauolle poistuttiin 2-0 numeroissa.

Kolmannessa erässä noudatettiin samaa kaavaa kuin toisen alussa. HPK hallitsi kiekkoa, mutta IFK iski vastahyökkäyksestä. Erää oli pelattu 06:08, kun Rask laukoi illan komeimman osuman ranteella takayläkulmaan. Ajassa 50:47 nähtiin lopullinen ratkaisu. Aaltonen ja Eronen tekivät esityön ja Kaski laukoi loppunumeroiksi 4-0.  Ottelun viimeisen kympin IFK suojeli maaliaan ja Kevin Lankinen onnistui lopulta pitämään maalinsa puhtaana täyden 60-minuuttia.

Katso tästä ottelun tilastot sekä huippuhetket.

Viikko jatkuu kahdella ottelulla, kovimmalla mahdollisella haasteella. Vastaan asettuu back-to-back viikonlopussa Tappara. Perjantaina haetaan asetelmia Hakametsässä ja lauantaina jatketaan Nordiksella.

Matsi starttaa poikkeuksellisesti jo kello 15:00.

Osta flabat Ticketmasterista ja tule mestoille!

Uutiset ja Otteluraportit

Uutisarkisto »

HIFK Twitterissä

Huomenna ennen matsia nähdään screenillä myös tapahtumia kauden varrelta. #HIFK #Liiga #StadinKevätpic.twitter.com/hYpJDaYsVl
Kollien kausi paketissa, mutta B, B2 ja C aloittavat pudotuspelit. Lue IFK-junnujen viikkoraportti: hifk.fi/uutiset/falck-… #HIFK #bulilla
Dana Brevinin matsiraportti ensimmäisestä kohtaamisesta. #HIFK #Liiga hifk.fi/uutiset/dana-b…
Game 1 lopputulos TPS-IFK 4-1. #Liiga
TPS viimeistelee tyhjiin 4-1. #Liiga