4. mestaruus 1979-1980

​HIFK puristi kaikkien aikojen ensimmäisen SM-liigakultansa ja neljännen mestaruutensa monen mielestä kaikkien aikojen parhaalla HIFK-kokoonpanolla. HIFK vuoli kultaa kaudella 1979-1980 todella
piinkovalla yhdistelmällä.

Siitä kertoo sekin, että finaalisarjassa Ässät kellistyi suoraan kolmessa ottelussa. Tosin viimeinen finaali Helsingin Jäähallissa oli trillerimäinen. HIFK johti toisessa erässä ottelua jo 5-3, mutta Ässät tuli kolmannessa erässä tasoihin.

HIFK:n mestaruusmaali tuli makeasti. Ilkka Sinisalo antoi nopean syötön Ari Lähteenmäelle, joka latasi kiekon Ässämaaliin vain kuusi sekuntia ennen päätösvihellystä. Mestaruusjuhlat Nordenskiöldinkadun hallissa olivat valmiit alkamaan.

HIFK:n iskukyvystä saatiin näyttöä jo ennen kautta. Aivan kauden alla HIFK antoi kyytiä Jokereille maalein 11-3. Sarja-avaus oli HIFK: lle kuitenkin shokki. Vielä edelliskaudella karsintojen kautta sarjapaikkansa säilyttänyt Kärpät kellisti HIFK:n helposti jäänpintaan numeroin 6-3.

Liekö tällä ollut merkitystä, mutta tämän jälkeen HIFK latasi historian lehdille sellaisen tilaston, joka hakee vertaistaan. Kärppä-tappion jälkeen HIFK ei hävinnyt seuraavista 16 ottelustaan ainuttakaan. Se voitti 13 ottelua ja pelasi kolme tasan. Tämän jakson maalierokin oli huima 123-53. HIFK:lle tyypillistä oli sekin, ettei tähän 16 ottelun jaksoon mahtunut yhtään nollapeliä. Tuolta ajalta onkin säilynyt sanonta ”Kun Hagman pelaa 5-5, Forss 0-0 ja Murto 1-0, niin HIFK voittaa 6-5...” HIFK:n tukipilari oli kauden alussa vahvistettu puolustus. Ennen joukkueen akilleen kantapääksi muodostunut pakkikalusto sai kaipaamaansa apua Kanadasta, kun HIFK:n sotisovan puki ylleen herra nimeltään Frank Neal. Piskuinen Neal yhdessä Heikki Riihirannan kanssa muodosti punanuttujen pakkilinjojen tehokaksikon.

Uusi valmentaja Jorma Rikala sai myös hyökkäykseen niin toimivaksi, että HIFK oli kauden aikana todella vahva punakone. Jorma Rikala sai muodostettu jo kauden varhaisessa vaiheessa toimivat ketjukoostumukset.
Ykkösvitja oli todella tuhoisa. Tasavallan parhaan pelintekijän, Matti Hagmanin laidoilla viilettivät valon nopeudella kiitänyt armoitettu maalari Esa Peltonen ja toisella laidalla karhumainen Tommi Salmelainen.

Kakkosnyrkkikin oli nimivahva ja tehokas. Matti Murron laidoilla maaleja sylkivät sellaiset kuuluisuudet kuin Hannu Kapanen ja Harri Linnonmaa.
Kolmosketju eli eniten koko kauden ajan. Matti Forssin vierellä piipahtivat tuloksekkaasti muun muassa Ilkka Sinisalo, Ari Lähteenmäki ja Arto Sirviö. Maalissa torjui tutun tehokkaasti Stig Wetzell.

HIFK hioi kultakuntoaan todella erikoisella tavalla. Lake Placidin olympiatauolla joukkue matkusti Dubaihin (!), jossa joukkue pelasi kaksi ryhmän keskeistä peliä.

HIFK sijoittui runkosarjassa kakkoseksi TPS:n jälkeen. Pudotuspeleissä kaatui ensin Kärpät voitoin 3-1 ja finaalissa Ässät 3-0.

4. mestarijoukkue:

Stig Wetzell, Hannu Riihimäki, Frank Neal, Pertti Lehtonen, Seppo
Pakola, Raimo Hirvonen, Jorma Immonen, Heikki Riihiranta, Timo Ukkola,
Jarmo Vuorinen, Arto Sirviö, Arto Jokinen, Ari Lähteenmäki, Rainer
Risku, Ilkka Sinisalo, Harri Linnonmaa, Tommi Salmelainen, Matti Murto,
Matti Forss, Esa Peltonen, Hannu Kapanen, Matti Hagman. Valmentaja:
Jorma Rikala.

HIFK Twitterissä

Kun jengi lähtee vieraspelimatkalle, mitä kaikkea mukaan lähtee? Tsekkaa HIFK-TV:stä: hifk.fi/uutiset/karava… #hifk #Liiga
Ramirent Players' Cornerissa Matti Kuparinen ja suoraan syötöstä laukominen: hifk.fi/uutiset/ramire… #hifk #Liiga
Matsiraportti ja maalikooste. hifk.fi/uutiset/kippar… #hifk #liiga
RT @Toni_Leinonen Must oli kiva ku jätkät onnitteli mua sadannen pelin jälkeen, mutta sitten Luti ampu mut alas ja sano että teki just sadannen maalin. #hifk
MAALI! Luttinen täräyttää ylivoimalla jatkoaikamaalin ja kaksi pinnaa Stadiin! #hifk #stadi