Tappara kiri lopussa ohi
09.12.2010
IFK - Tappara 2-3 JA (1-0,1-1, 0-1,0-1)
IFK:n viimeinen kotiottelu ennen joulutaukoa päättyi pettymykseen, kun Tappara haki 2 pistettä Nordenskiöldinkadulta torstaina. Petolauma hallitsi ottelua, mutta vierailija tuli tasoihin 7 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ja toisti tempun jatkoajalla. Kaksi pistettä lähti Manseen, kun jatkoaikaa oli jäljellä vaivaiset 3 sekuntia. Vaakunapaitojen maaleista vastasivat Toni Söderholm ja Juha-Pekka Haataja. Maalivahti Jan Lundell oli työllistetty läpi ottelun. Torjuntoja ”Lunkalle” laskettiin 40. Sarjakakkosena jatkava IFK pelaa viimeisen ottelunsa ennen joulutaukoa Jyväskylässä lauantaina.
IFK:n pistemiehet
Juha-Pekka Haataja 1+0, Toni Söderholm 1+0, Ari Vallin 0+2 ja Teemu Ramstedt 0+2.
Ennakkoasetelmat
IFK isännöi Tapparaa viimeisessä kotiottelussaan ennen joulutaukoa. Kauden aikaisemmat kohtaamiset olivat tasan 1-1. Stadilaisten tehopyssy Jeff Hamilton kirjautui petolauman sairastuvalle muutama tunti ennen peliä. Hamilton oli mukana aamujäillä, mutta jätti ottelun lopulta väliin.
Ottelun ratkaisu
Matsin alussa oli vielä kaikuja tiistailta, sillä stadilaisten peli ei lähtenyt rullaamaan totutulla tavalla. Avauserän lopulla IFK pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Tappara oli pääsemässä pälkähästä, kunnes Toni Söderholm näytti, mitä johtajuus merkitsee. Syntymäpäiviään viettänyt Teemu Ramstedt tarjoili ja ”Söde” antoi ruoskansa puhua. Tärkeä avausmaali näki päivänvalon ajassa 19.35. Tappara oli tullut täysilukuiseksi vain 4 sekuntia aikaisemmin. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Ari Vallin.
IFK lisäsi johtoaan ylivoimalla toisen erän 7. minuutilla. Juha-Pekka Haataja teki 2-0 -lukemat ”luistimen kautta”. Syöttäjinä olivat jälleen Vallin ja Ramstedt. Maalin jälkeistä aikaa pidetään ottelun tärkeimpänä, ja siitä Tappara antoi petolaumalle hyvän muistutuksen, kun Shane Toporowski teki kavennuksen seuraavalla minuutilla.
Päätöserän alussa kotijoukkue kerjäsi hankaluuksia ottamalla kolme kakkosta. Tappara pääsi peliin paremmin mukaan ja haki ahnaasti tasoitusta. Työ palkittiin viimeisillä sekunneilla, kun Pekka Saravo suti maalinedusruuhkasta tasoituksen.
Jatkoajalla molemmilla oli mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta kirvesrinnat hyödynsi tilaisuutensa paremmin ja näin yksi lisäpiste karkasi Tampereen suuntaan.
Muuta
Ottelun alussa nähtiin palkintoseremonioita:
Intrum Justitia palkitsi marraskuun tuomariksi valitun Antti Bomanin Fair Pay- palkinnolla.
IFK muisti Matti Väisästä, joka aateloitiin Kiekkoleijonaksi numerolla 205.
IFK antoi joululahjan Veikko Hurstin säätiölle.
Palkitut
2 IS-tähteä Juha-Pekka Haataja
Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Toni Söderholm
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Toni Söderholm
Lehdistötilaisuus nähtävillä täältä
























































