Söde liidasi jengin voittoon KalPasta

30.11.2010

IFK - Kalpa 4-1 (2-1,1-0,1-0)

Stadilaiset jyräsi savolaisten yli tiistaina Nordenskiöldinkadulla 4-1 -lukemin. KalPa pelasi hyvin, mutta IFK oli tänään liian kova vastus, ja näin kolme pistettä jäi Petoluolaan. Illan näkyvin hahmo oli kapteeninnauhaa kantanut Toni Söderholm, joka johdatti joukkojaan 1+2 tehoilla. Ottelun jälkeen ”Söde” palkittiin ansaitusti kolmella IS-tähdellä. Avausmaalin iskenyt Juha-Pekka Haataja (1+1) pokkasi kaksi tähteä ja jälleen kerran vakuuttavasti esiintynyt maalivahti Jan Lundell yhdellä. Petteri Wirtanen (1+1) ja Kimmo Kuhta (1+1) vastasivat muista petolauman maaleista. Voitto nosti IFK:n takaisin sarjakakkoseksi, sillä tasapisteissä oleva Ässät on pelannut yhden ottelun enemmän. Pelit jatkuvat torstaina Lappeenrannassa.

Petolauman syömähampaat

Toni Söderholm 1+2, Petteri Wirtanen 1+1, Kimmo Kuhta 1+1, Juha-Pekka Haataja 1+1, Teemu Ramstedt 0+1, Jeff Hamilton 0+1 ja Markus Kankaanperä 0+1.

Linkki matsin lehdistötilaisuuteen.

Ennakkoasetelmat

IFK isännöi KalPaa ensimmäisen kerran tällä kaudella. KalPa oli ainoa joukkue, jota petolauma ei ollut vielä tänä syksynä voittanut, sillä Niiralan reissu päättyi 2-1 -tappioon. Vieraiden maalilla nähtiin Aleksis Ahlqvist, joka vielä viime kaudella torjui kiekkoja Nordenskiöldinkadulla.

IFK-puolustajat Markus Kankaanperä ja Ari Vallin palkittiin ennen ottelun alkua. ”Kanki” sai täyteen 600 SM-liigan runkosarjamatsia ja ”Arska” 500. Herrojen aloittaessa pelaamisen, valokuvatkin olivat vielä mustavalkoisia.

Ottelun ratkaisu

IFK joutui ahtaalle ottelun ensiminuuteilla, kun KalPa pääsi yrittämään avausmaalintekoa kahden miehen ylivoimalla. Petolauman alivoimakolmikko hoiti tilanteen kuitenkin mallikkaasti, eikä päästänyt vierailijaa tekemään tärkeää avausmaalia.

Ylivoimasta huolimatta - lähempänä maalintekoa oli alivoimapelaamisen erikoismies Lennart Petrell, joka kuitenkin kaadettiin takaapäin hyökkäyssinisellä. Alimpana miehenä Petrellin kaatanut Jussi Timonen vältti kuitenkin jäähyaition.

KalPa yritti iskeä petolauman omilla aseilla, mutta IFK ei ollut yllätettävissä kotikaukalossaan, vaan käänsi vierailijoiden prässin edukseen 10 minuutin pelin kohdalla. Juha-Pekka Haataja karkasi puolittaiseen läpiajoon ja laukoi kiekon tarkasti yläkulmaan. 1-0 -maaliin syötöt Toni Söderholmille ja Teemu Ramstedtille.

Savolaisten tasoitus nähtiin viisi minuuttia myöhemmin, kun vaakunapaitojen alakerta hukkasi kiekon oman maalin takana ja Iiro Pakarinen pääsi sivaltamaan lähietäisyydeltä.

IFK kuittasi ottelun ainoa työtapaturmansa samalla minuutilla. Petteri Wirtanen ja Jeff Hamilton puhkoivat vierailijoiden kovan karvauksen kahdella nopealla syötöllä, ja Toni Söderholm teki läpiajon päätteeksi 2-1 -lukemat.

”Söden” maaliin ottelu oikeastaan kulminoitui, sillä KalPan eväät kovasta prässipelistä oli syöty.

Toisessa erässä Petteri Wirtanen iski näyttävän soolon päätteeksi taululle 3-1 -lukemat. Wirtanen sai kiekon omalla alueellaan ja purjehti koko KalPa-puolustuksen läpi ja sijoitti pelivälineen Aleksis Ahlqvistin selän taakse.

Toisella erätauolla vierailija yritti hakea fiilistä luukuttamalla Rocky-elokuvien tunnusmusiikkia, mutta tästäkään ei ollut apua, sillä päätöserässä kotijoukkue keskittyi pisteiden varmistamiseen, eikä päästänyt KalPaa peliin mukaan.

Kimmo Kuhta teki päätöslukemat 4-1 -tyhjiin, kun peliä oli jäljellä 15 sekuntia.

IFK:lle kauden ensimmäinen voitto KalPasta heltisi erittäin kypsällä pelillä.

Erikoista

IFK-pakit Markus Kankaanperä ja Ari Vallin palkittiin ennen ottelun alkua ja neljän minuutin pelin jälkeen sama kaksikko oli jälleen vierekkäin - tällä kertaa jäähyaitiossa. Katsomosta päin joku tiedustelikin juhlakaluilta, josko jäähyaitiossa oli kakkukahvit tarjolla.

Muuta

Lennart Petrellin fanit olivat teettäneet ”Meidän Lennu #32” -lakanan, joka oli näyttävästi esillä päätykatsomossa.

Palkitut

3 IS-tähteä Toni Söderholm
2 IS-tähteä Juha-Pekka Haataja
1 IS-tähti Jan Lundell

Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Toni Söderholm
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Jan Lundell

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic