SaiPa pisti IFK:n ahtaalle

24.01.2012

IFK – SaiPa 4-3 JA (1-1,1-1, 1-1,1-0)

IFK nousi Janne Pesosen jatkoaikamaalilla 4-3 –voittoon SaiPasta Nordenskiöldinkadulla tiistaina. Hurjasti taistellut SaiPa johti ottelua 3-2 vielä kolme minuuttia ennen loppua mutta IFK:n pelastaja oli Mikko Kousa, jonka tarkka laukaus vei ottelun jatkoajalle. Muista maaleista vastasivat Erkki Rajamäki sekä Pesonen (2+0). Kaukaloa dominoinut Pesonen palkittiin odotetusti kolmella IS-tähdellä ja kolme maalisyöttöä antanut Toni Söderholm yhdellä. Toisen perättäisen voiton torjunut Mika Norja oli kiekon edessä 27 kertaa. Kaksi pistettä siirsivät IFK:n sarjataulukossa yhden pykälän ylöspäin, tasapisteisiin neljäntenä olevan naapurin kanssa. IFK pelaa perjantaina Raumalla ja Nordenskiöldinkadun ovet avataan seuraavan kerran lauantaina Kärppien saapuessa vierailulle. Tervetuloa!

Stadilaisten kingit

Janne Pesonen 2+0, Erkki Rajamäki 1+0, Mikko Kousa 1+0, Toni Söderholm 0+3, Kimmo Kuhta 0+2, Eero Somervuori 0+1 ja Markus Granlund 0+1

Ennakkoasetelmat

IFK ja SaiPa olivat vastakkain kolmannen kerran tällä kaudella ja erikoisuutena oli se, että molemmat ottelut olivat päättyneet vierasvoittoihin. Maestro Ville Peltonen teki paluun stadilaisnippuun.

Ottelun ratkaisu

SaiPa teki ottelusta vaikean IFK:lle iskemällä avausmaalin vain kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Jesse Mankinen löysi kiekonmentävän reiän Mika Norjan selän takaa.

Stadilaisten tasoitus nähtiin erän toiseksi viimeisellä minuutilla Erkki Rajamäen ohjatessa Toni Söderholmin siniviivalaukauksen sisään. ”Rajumäki” oli hankkimassa jäähyä vierailijalle ja kuin karman lain mukaan laittamassa pelivälinettä hetken päästä sisään.

Toinen erä oli Janne Pesosen näytöstä. ”Pessi” oli alituiseen tekemässä tuttavuutta Richard Ullbergin maalilla. Ullberg torjui rankkarin ja seuraavan tilanteen mutta kolmannella kerralla Pesonen onnistui ja vei IFK:n ensimmäisen kerran johtoon.

SaiPa ei heittänyt pyyhettä kehiin, vaan tuli ylivoimalla tasoihin 36 minuutin pelin jälkeen. Ville Koho kaivoi aloituksen Simon Backmanille, joka laukoi kiekon Norjan kainalosta sisään. 

Tasoitus sai sputnikkien rakettimoottorit entistä kuumemmaksi ja keltamusta painoi peliä isäntien päätyyn. Tomi Leivo vie vieraat toistamiseen johtoon 46 minuutin kohdalla, eikä neljäskään maali ollut kaukana mutta Mika Norja venyi tärkeisiin pelastuksiin.

Matsin lopussa petolauman ylivoima näytti kyntensä. Mikko Kousa räjäytti pankin lopun tasoituksellaan ja yhden lisäpisteen varmisti Janne Pesonen, joka osui jatkoajan viimeisellä minuutilla.

Muuta

Tiistai-ilta oli Janne Pesosen. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Pesonen löysi itsensä illan aikana rankkaria ampumasta, SaiPan maalin perukoilta, pöytäkirjasta kahden maalin tekijänä sekä ottelun jälkeen palkintoja pokkaamasta.

Palkitut

3 IS-tähteä Janne Pesonen
1 IS-tähti Toni Söderholm
Ravintola Mamma Rosa: Paras IFK-pelaaja Janne Pesonen
Nälkäisin IFK-pelaaja: Erkki Rajamäki

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic