Riksmanilla ja Hamiltonilla loistokas paluu

25.11.2010

Kärpät - IFK 1-3 (0-2,1-0,0-1)

IFK haki täydestä Raksilasta kolme vieraspistettä torstaina. Stadilaiset kestivät kotijoukkueen kovan painostuksen ja käyttivät harvat maalipaikkansa tehokkaasti. Ottelun ykköspalkittu Jeff Hamilton onnistui maalinteossa kahdesti ja Jerry Ahtola kerran. Kiekkoa hyvin liikuttavat Ville Peltonen ja Teemu Ramstedt saalistivat 2 syöttöpistettä mieheen. Taklauksillaan kauhua kylvävä Lennart Petrell puolestaan noteerattiin kahdella IS-tähdellä. Vierasvoiton hahmo oli kuitenkin Juuso Riksman, joka oli kiekon edessä 31 kertaa. Täyden pistepötkön myötä IFK nousi sarjakakkosena olevan Ässien kylkeen kiinni. Sarjasijoituksia on mahdollisuus vaihtaa keskenään lauantaina Porissa. 

Petolauman syömähampaat:

Jeff Hamilton 2+0, Jerry Ahtola 1+0, Teemu Ramstedt 0+2, Ville Peltonen 0+1, Martti Järventie 0+1 ja Juha-Pekka Haataja 0+1.

Ennakkoasetelmat

Kärpät isännöi ensimmäistä kertaa IFK:ta tällä kaudella. Reilu kuukausi sitten vaakunapaidat oli parempia 3-1 -lukemin. Ottelu oli Kärppien uudelle päävalmentajalle ensimmäinen Raksilassa. Stadilaiset saivat kokoonpanoonsa mukaan Juuso Riksmanin ja Jeff Hamiltonin

Ottelun ratkaisu

Kärpät aloitti vahvasti, mutta pelipaikoille päivää ennemmin saapunut IFK oli valmiina. Tämä näkyi myös maalinteossa, sillä kotijoukkueen painostuksesta huolimatta, verkkoja heilutti petolauma. Jeff Hamilton teki paluuottelussaan 1-0 -lukemat ylivoimalla 12 minuutin pelin jälkeen. Avausmaaliin syötöt merkittiin Martti Järventielle ja Ville Peltoselle.

Voittomaaliksi jäänyt 2-0 -osuma lähti Jerry Ahtolan mailasta. Kovasti töitä tekevälle Ahtolalle maali oli kauden 8. Syötöt ketjukavereille Teemu Ramstedtille ja Juha-Pekka Haatajalle.

Pohjoisten pikkupetojen painostus tuotti tulosta toisessa erässä, kun Kamil Kreps ohitti soolon päätteeksi Juuso Riksmanin. Enempää kiekkoja ei Riksmanin selän takaa kaivettu, sillä IFK-vahti veti sinetin tolppien väliin: kolmannessa erässä Juusolle laskettiin peräti 20 torjuntaa.

Päätöslukemat 1-3 viimeisteli Jeff Hamilton illan toisella ylivoimamaalillaan, kun peliä oli jäljellä reilu 2 minuuttia.

Kari Jalosen suojateille arvokas ja maistuva vierasvoitto Kärpistä.

Kommentti

Maajoukkuetauon jälkeen ensimmäistä kertaa tositoimissa ollut maalivahti Juuso Riksman kertoi pelaamattomuuden tuntuneen alussa. Apua tuli kuitenkin kenttäpelaajilta, jotka pitivät Kärpät poissa huippuvaarallisilta paikoilta. 

- Ihan OK ilta, vähän hakemista alussa. Pelaamattomuus näkyi siinä, ettei osannut aina lukea peliä ja etsiä niitä vapaita äijiä. Jätkät kuitenkin blokkas kiekkoja hyvin, eikä päästäny Kärppiä ylivoimahyökkäyksiin kahdessa ekassa erässä. Pääsin sit rytmiin kiinni ja siinä vaiheessa pelaaminenkin alkoi tuntua hyvältä, Riksman tunnusti.

Vierasvoiton arvoa nostaa kova taistelu, millä pisteet irtosivat.

- Oulu ei ole ikinä helppo paikka. Kyllähän ne jyskyttää höyryveturin lailla päälle - ja kovalla itseluottamuksella. Oli kiva napata pisteet, tämä oli hyvä tsemppivoitto meille, summasi Riksman ottelun jälkeen.

Erikoista

Kauden kaksi kohtaamista ovat päättyneet IFK:lle 3-1.

Muuta

Molemmat IFK-vahdit ovat torjuneet rangaistuslaukaukset tällä viikolla. Jan Lundell tiistaina ja Juuso Riksman tänään.

Palkitut

3 IS-tähteä Jeff Hamilton
2 IS-tähteä Lennart Petrell

Tilastot

Mangesium Diasporal

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic