Porilainen kaikilla mausteilla
27.11.2010
Ässät - IFK 2-3 VL (0-0,2-0,0-2,0-0,0-1)
Perjantaina 37 vuotta täyttänyt Jan Lundell oli juhlakaluna vielä lauantainakin, kun IFK haki Porista 2 tärkeää vieraspistettä voittomaalikilpailun jälkeen. ”Lunkka” torjui yhteensä 41 kertaa ja kaupan päälle kaikki Ässien rankkarit. Maistuvan vierasvoiton ratkaisi Juha-Pekka Haataja, joka onnistui ainoana laukojana. Itse ottelussa, petolauma oli vielä kahden erän jälkeen kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta tuli päätöserässä väkisin tasoihin Jeff Hamiltonin ja Lennart Petrellin maaleilla. IS-tähtiraati palkitsi Petrellin kolmella ”porilaisella” ja Haatajan yhdellä. Stadilaiset jatkaa sarjan kolmantena - yhden ottelun enemmän pelannut Ässät on kolmen pisteen päässä. Seuraava peli tiistaina Nordenskiöldinkadulla KalPaa vastaan.
IFK:n pistemiehet:
Lennart Petrell 1+1, Jeff Hamilton 1+0, Juha-Pekka Haataja 1+0, Jerry Ahtola 0+1 ja Toni Söderholm 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK päätti neljän vierasottelun putkensa viikkonsa Poriin. Kauden aikaisempi kohtaaminen päättyi stadilaisten 11-3 -murskavoittoon. Sarjakakkosena oleville Ässille voitto olisi tarkoittanut 7 pisteen kaulaa petolaumaan.
Ottelun ratkaisu
Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, eikä maaleja nähty, vaikkakin molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Toisen erän alussa Ässät iski kahdesti reilussa minuutissa. Liekö petolauman mielessä ollut Ville Peltosen lievä kolhu, vai mistä oli kyse, mutta kotijoukkue aloitti erän terävästi - ja tuloksekkaasti. Ässillä oli mahdollisuus ratkaista matsi toisen erän aikana, kun se pääsi pelaamaan kolme perättäistä ylivoimaa, mutta IFK selvisi pakkopelistä.
Erän viimeisellä minuutilla stadilaiset pääsi kahden miehen ylivoimalle. Tämä näkyi tulostaululla tosin vasta päätöserän alussa, kun Jeff Hamilton ohitti Ässä-vahti Eero Kilpeläisen pienestä kulmasta. Kavennuksen jälkeen petolauma löysi tarvittavan lisävaihteen ja tasoitus nähtiin 53 minuutin kohdalla. Toni Söderholm laukoi tulisesti viivasta ja IFK:n ikitaistelija Lennart Petrell toimitti irtokiekon varmasti sisään.
Nitropurkkeja kaivettiin taskusta erän lopussa, kun Ässät haki ratkaisua kahden IFK-pelaajan istuessa jäähyaitiossa. Stadilaisten alivoimapeli oli kuitenkin kotijoukkueen ylivoimaa tarkempaa, ja näin ratkaisu siirtyi lisäajalle ja lopulta voittomaalikilpailuun.
Rankkariskaba oli kuin toisinto Jyväskylästä, sillä Jan Lundell pysäytti kaikki kotijoukkueen yritykset ja ratkaisevan maalin teki Juha-Pekka Haataja.
Kommentti
Ottelun jatkoajalle vienyt Lennart Petrell nautti Isomäen kattauksesta.
- Olihan se kyllä hieno kiekkoilta, halli täynnä ja hyvä tunnelma matsissa. Oli kiva pelata. Eka erä meni asetelmia hakiessa ja Ässät pääsi siinä vähän niskan päälle, ja meillä oli toisen erän alussa synkkä pariminuuttinen, Petrell kertasi matsin alkua.
- Kolmannessa erässä saatiin kavennus ja hyvä draivi päälle, ja sen jälkeen se erä oli meidän hallussa. Se kulminoitui siihen lopun kahden miehen alivoimaan, jossa meillä ei ollut mitään hätää. Saatiin hyvä taistelu loppuun. Rankkareilla ”Lunkka” pelas meille pisteet.
- Hyvä yhdistelmä taistelua, maalivahtipeliä ja alivoimaa, sillä ne pisteet haettiin, iloitsi Petrell.
Muuta
Ville Peltonen pelasi vain ensimmäisen erän.
Palkitut
3 IS-tähteä Lennart Petrell
1 IS-tähti Juha-Pekka Haataja



































