Peltonen soitteli Bluesia

15.01.2011

IFK - Blues 5-2 (0-1,3-1,2-0)

Lähes täysi tupa (8073) sai nauttia tasokkaasta kiekkoviihteestä lauantaina, kun IFK tyrmäsi pikkuveljen 5-2 -lukemin. Blues johti ensimmäisen erän jälkeen maalilla mutta jäi toisessa erässä alakynteen Ville Peltosen, Mikko Kousan ja Jerry Ahtolan onnistuessa maalinteossa. Päätöserässä ottelun ykköspalkittu Peltonen ja Max Wärn osuivat kertaalleen. Puolustaja Mikko Kousa saalisti maalin lisäksi kaksi syöttöpistettä ja pokkasi ansaitusti kaksi IS-tähteä. Kolmas meni kovaotteiselle Markus Kankaanperälle, joka oli syöttämässä kahta maalia. Yhtä monta syöttöpistettä merkattiin myös Mikael Granlundille, joka on tekemässä vahvaa paluuta. “Petoluolan Kerberos”, Juuso Riksman selvisi iltapuhteestaan 21 torjunnalla. Tämän vuoden ensimmäisen kotivoiton napannut IFK vankisti asemiaan sarjakolmosena ja otti samalla kiinni Ässiä, joka pitää kakkospaikasta kiinni neljän pisteen turvin. Taistelu jatkuu tiistaina Lahdessa.

Petolauman syömähampaat

Ville Peltonen 2+1, Mikko Kousa 1+2, Max Wärn 1+0, Jerry Ahtola 1+0, Mikael Granlund 0+2, Markus Kankaanperä 0+2, Juha-Pekka Haataja 0+1, Teemu Ramstedt 0+1 ja Ari Vallin 0+1.

Linkki lehdistötilaisuuteen

Ennakkoasetelmat

IFK ja Blues iskivät yhteen neljännen kerran tällä kaudella. Keskinäiset ottelut olivat stadilaisten hyväksi 2-1. Petoluolassa oli juhlittu kotivoittoa edellisen kerran 3.12.

Ottelun ratkaisu

Ensimmäinen erä oli yksi tämän kauden vauhdikkaimpia. Kiekko liikkui nopeasti mieheltä toiselle eikä taklauksissa säästelty. Blues pelasi vahvan erän ja tauolle lähdettiinkin 0-1 -lukemissa.

Toisessa erässä petolauma sai paremmin juonesta kiinni ja odotettu tasoitus nähtiin 24 minuutin kohdalla. Asialla oli Ville Peltonen, jonka päivän ensimmäiseen merkittiin syöttäjiksi Mikael Granlund ja Mikko Kousa.

Peltosen osuma toi kaivattua lisävirtaa ja tämän jälkeen pikkuveljeä vietiin mennen tullen. Blues-käskyttäjä Petri Matikainen yritti aikalisällä pysäyttää punaista vyöryä - siinä kuitenkaan onnistumatta. Puolen tunnin kohdalla Kousa tykitti siniseltä tilanteeksi 2-1. Johtomaaliin merkittiin syötöt Peltoselle ja Granlundille.

Voittomaaliksi jäänyt Jerry Ahtolan 3-1 -maali syntyi kolme minuuttia myöhemmin. Markus Kankaanperän maalille lähettämä kiekko meni lopulta maskimiehenä olleen Ahtolan housujen kautta sisään. Ahtolan kauden 9. maaliin kirjattiin toinen syöttö Teemu Ramstedtille.

Erän lopulla Bluesin kultakypärä Arttu Luttinen kavensi kahden miehen ylivoimalla mutta tämän jälkeen IFK otti pikkuveljeltään tikkarin pois kädestä. Peltonen teki 4-2 -lukemat 51 minuutin kohdalla ja Max Wärn iski päätöslukemat tyhjiin vajaa minuutti ennen loppusummeria.

Muuta

Maskimiehenä oleminen ei yleensä ole palkitsevaa hommaa. Puutavaraa tulee niskaan motin verran eikä siniviivalta lähtevien pommien edessä ole mukava olla - varsinkin kun pakki kampeaa suoraan tulilinjalle. Jerry Ahtola sai tänään palkintonsa maalin muodossa: Kankaanperä tykitti ja kiekko meni Ahtolan takamuksen kautta sisään.

Kommentti

IFK:n päävalmentaja Kari Jalonen kiitteli joukkuettaan vahvasta esityksestä.

- Me oltiin tänään kyllä todella vahvoja, ehkä vahvimpia mitä me ollaan oltu joulun jälkeen. Olen kyllä tosi tyytyväinen toiseen ja kolmanteen erään. Ansaittu voitto, totesi Jalonen ottelun jälkeen.

Palkitut

3 IS-tähteä Ville Peltonen
2 IS-tähteä Mikko Kousa
1 IS-tähti Markus Kankaanperä

Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Ville Peltonen
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Mikko Kousa

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic