Wirtanen nosti IFK:n sarjakakkoseksi

19.11.2010

Pelicans - IFK 2-4 (0-1,2-1,0-2)

IFK nousi Petteri Wirtasen tehoilla (3+1) liigakakkoseksi, kun se haki 4-2 -vierasvoiton perjantaina Lahdesta. Torstaisesta kotiputken päättymisestä lisämotivaatiota saanut petolauma pystyi nousemaan toisessa erässä maalin tappioasemasta ja kääntämään ottelun edukseen päätöserän kahdella osumalla. Illan kuumin pelaaja, Petteri Wirtanen palkittiin odotetusti kolmella IS-tähdellä. Kahta maalia järjestelemässä ollut Ville Peltonen koristeltiin kahdella tähdellä, ja viimeisenä Lukkona ollut maalivahti Jan Lundell yhdellä. Huippuvireessä olevalle “Lunkalle” laskettiin 27 torjuntaa. Seuraava peli tiistaina Jokereita vastaan Ilmalassa.

Petolauman syömähampaat:

Petteri Wirtanen 3+1, Martti Järventie 1+1, Kimmo Kuhta 0+2, Ville Peltonen 0+2 ja Mikko Kousa 0+1.

Ennakkoasetelmat

Stadilaisilla oli härkäviikon päätösottelu Suomen Chicagossa, jonne joukkue lähti Mikko Kousan sanoin, ryöstöretkelle. Kauden aikaisempi kohtaaminen Nordenskiöldinkadulla päättyi IFK:n hyväksi 7-3.

Ottelun ratkaisu

IFK selvisi kotijoukkueen kovasta alkurynnistyksestä ja sai vähitellen pelinsä kulkemaan. Lähimpänä maalintekoa oli Juha-Pekka Haataja, joka kilautti tolppaan. Tärkeä vierasmaali syntyi ensimmäisen erän lopulla, kun lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti, Mikko Kousa löysi Petteri Wirtasen pitkällä poikkisyötöllä. ”Peran” lavasta lähtenyt one-timer oli yksi tämän syksyn näyttävimmistä maaleista, jota tullaan pyörittämään pitkään uusinnoissa.

Toisessa erässä Pelicans käänsi pelin nopeasti edukseen kahdella ylivoimamaalilla. Tasoitusmaalin iski Matias Loppi ja 2-1 -johtomaali lähti Jakub Sindelin lavasta. Kentän kunkku, Wirtanen toi stadilaiset tasoihin ylivoimalla 30 minuutin pelin jälkeen. Maalin eteen yksin unohdettu Wirtanen sai rauhassa sutia reboundin sisään.

Wirtanen kruunasi iltansa tekemällä woittomaaliksi jääneen 2-3 -osuman päätöserän alussa. Pelicans-vahti Ari Sulander pudotti irtokiekon suoraan ”Peralle”, jolla oli helppo työ pistää kiekko kolmannen kerran reppuun.

Ottelun lopussa kotijoukkue pääsi pelaamaan kuudella neljää vastaan. Jännitystä kesti kuitenkin ainoastaan kuusi sekuntia: Wirtanen voitti oman pään aloituksen ja Martti Järventie laukoi kiekon tyhjään maaliin.

Kommentti

Uransa ensimmäisen hattutempun iskenyt Petteri Wirtanen oli matsin jälkeen fiiliksissä.

- Kyllähän se hienolta tuntuu, ei sitä voi kieltää. Meidän ketjulla oli hyvin paikkoja, ja itselläkin sattui menemään sisään. Eka maali oli treeniveto. Niitä tulee lähinnä treeneissä vedettyä, mutta nyt myös onnistui pelissä. Kaksi muuta tuli reboundeista, jotka ”Ville” ja ”Kibe” järkkäs. ”Sulolta” (Ari Sulander) tulee irtokiekkoja, piti vain haistella niitä, maaliahne Wirtanen totesi.

Kolmen ottelun viikko ei Wirtasen mukaan painanut jaloissa, sillä IFK nousi pisteille jokaisen matsin päätöserässä

- En tiedä painoiko eilinen jaloissa. Oltiin kuitenkin niin sisuuntuneita torstaista, ja tultiin takaa ohi kolmannessa erässä, mikä osoittaa meidän henkistä ja fyysistä vahvuutta. Pää ohjasi jalkoja, ja kun oltiin henkisesti mukana, niin jalatkin jaksoi, Wirtanen totesi paluumatkalla Stadiin. 

Muuta

Petteri Wirtasen SM-liigauran ensimmäisen hattutempun syntymisen jälkeen, jäälle lensi lippalakin sijaan pipo. Hattu sekin.

Palkitut

3 IS-tähteä Petteri Wirtanen
2 IS-tähteä Ville Peltonen
1 IS-tähti Jan Lundell

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic