Lukko pysyi kiinni Raumalla
23.1.2010
Lukko - IFK 6-2 (2-0,2-2,2-0)
Sarjakärki Lukko päätti IFK:n kolmen ottelun voittoputken latomalla Äijänsuon tulostaululle 6-2 -lukemat. Petolauma hallitsi ottelua paikka paikoin, mutta kettupaitojen viimeistely oli jälleen kerran: jäätävää. Raumalaiset varmistivat kauden neljännen voittonsa kilpipaidoista kolmannen erän alun kahdella nopealla maalillaan. Tähtirintojen maaleista vastasivat Juha-Pekka Haataja ja Kim Hirschovits. Maalivahti Mika Noroselle kertyi 31 torjuntaa. Vierastappio pudotti IFK:n sarjaneloseksi. Taistelu pisteistä jatkuu ensi viikolla kotiottelulla SaiPaa vastaan torstaina sekä lauantaina Kärppien vieraana Raksilassa.
IFK:n pistemiehet: Juha-Pekka Haataja 1+1, Kim Hirschovits 1+0, Lennart Petrell ja Ross Lupaschuk 0+1.
Ennakkoasetelmat
Kolme edellistä matsia voittanut sarjakolmonen IFK lähti hakemaan kauden ensimmäistä voittoa Lukosta.
Ottelun ratkaisu
IFK aloitti räväkästi, mutta avauserän kahdesta maalista vastasi kuitenkin kotijoukkue, joka hyödynsi alakerran huolimattoman pelaamisen tappavan tehokkaasti. Toisessa erässä petolauma taisteli pelin tasoihin. Juha-Pekka Haataja hiljensi Äijänsuon ylivoimalla 24 minuutin kohdalla. Syöttöpisteet kavennusmaaliin merkattiin Ross Lupaschukille sekä Lennart Petrellille. Kyseessä oli Haatajan kauden 11. maali.
Kilpipaidat tuli ylivoimalla tasoihin 28 minuutin pelin jälkeen. Kim Hirschovitsin kauden 11. maaliin syötön saivat Petrell ja Haataja. Kovalla työllä hankittu tasoitus valui kuitenkin hukkaan kuin vesi hanhen selästä, sillä Lukko teki erän loppupuolella 2 maalia ja pääsi lähtemään päätöserään 4-2 -johtoasemassa.
Kolmas erä ja koko ottelu oli käytännössä katsoen pelattu ajassa 41.15. Kettupaidat iski 2 maalia 10 sekunnin aikana, ja lähetti petolauman kotiin häntä koipien välissä.
Muuta
Edellinen kohtaaminen Raumalla päättyi samoihin 6-2 - lukemiin.
Kommentti
IFK:n voimahyökkääjä Lennart Petrell kertoi Lukon olleen todella hyvä.
- Eihän mekään tänään huonosti pelattu, pari omaa virhettä joista Lukko rankaisi. Ja kolmannen erän alku olikin sitten se viimeinen niitti, Petrell tunnusti.






























