Liivik hurjana Hippoksella
11.12.2010
JYP - IFK 1-4 (1-1,0-2,0-1)
IFK voitti JYPin kolmannen kerran tällä kaudella, kun se haki täydet sarjapisteet Jyväskylästä lauantaina. Sarjajohtajan paljon mainostettu erikoistilanneosaaminen ja maalivahtipeli oli lopulta pelkkää paperia voitonhaluisten stadilaisten käsittelyssä. Kuuden pisteen arvoinen syyskauden finaali ratkesi toisessa erässä, jonka petolauma vei nimiinsä 2-0. Siim Liivik heilutti matsissa verkkoja kahdesti, Kimmo Kuhta ja Max Wärn kerran. Maalivahti Jan Lundell pelasi unelmapelin, jättäen JYPin kehutun Pekka Tuokkolan varjoonsa. ”Lunkalle” kirjattiin 30 torjuntaa ja kaksi IS-tähteä. Kolme tähteä meni Liivikille ja yksi Pöystille, joka oli alustamassa kahta ensimmäistä maalia. IFK jätti sarjakärjen ensimmäisen kerran ilman kotipisteitä tällä kaudella, ja nousi samalla liigakakkoseksi. Petolauma lähtee näistä asetelmista ansaitulle maaottelutauolle. Seuraava peli 28.12. KalPa - IFK.
Petolauman syömähampaat
Siim Liivik 2+0, Kimmo Kuhta 1+0, Max Wärn 1+0, Eetu Pöysti 0+2, Martti Järventie 0+1, Turo Järvinen 0+1, Juha-Pekka Haataja 0+1 ja Markus Kankaanperä 0+1.
Ennakkoasetelmat
Hippoksella pelatussa syyskauden finaalissa olivat vastakkain sarjan ykkönen ja kolmonen. Stadilaisilla oli syksyltä kaksi sarjajohtajan päänahkaa, ollen ainoa joukkue, jota JYP ei ollut voittanut. Ottelussa haettiin samalla asetelmia kevättä varten.
Ottelun ratkaisu
IFK aloitti maalinteon, kun peli oli ehtinyt vanheta 5 minuuttia. Tärkeääkin tärkeämmän vierasmaalin värkkäsi illan paras kolmikko Teemu Tallberg - Siim Liivik - Eetu Pöysti. Omista kasvateista koottu nuorisoketju painoi pelin JYP-päätyyn, kunnes Liivik lopulta pääsi nostamaan irtopalan Pekka Tuokkolan patjan yli. Liivikin illan ensimmäiseen maalin merkittiin syöttäjäksi Pöysti.
Kotijoukkue tuli Antti Pihlströmin ylivoimaosumalla tasoihin neljä minuuttia myöhemmin. Tämä jäi kuitenkin hurrikaanipaitojen ainoaksi tuuletukseksi
Petolauma ratkaisi matsin toisen erän puolessa välin. Kotijoukkue joutui kahden miehen alivoimalle, kun Max Wärn kaadettiin keskialueella, ja heti perään Tuokkolan maila nousi suoraan Lennart Petrellin kasvoihin. IFK rankaisi Kimmo Kuhdan toimesta vain 20 sekunnin ylivoiman jälkeen. Martti Järventie ja Juha-Pekka Haataja sahasivat hurrikaanipaitojen puolustuksen auki ja Kuhta teki takatolpalta 2-1 -johtomaalin.
Jatkoa seurasi vain paria minuuttia myöhemmin. Vikkeläkinttuinen Eetu Pöysti kaivoi kiekon kulmasta ja laukoi terävästi kohti maalia. Etutolpalla asemissa ollut Siim Liivik sai mailaansa väliin, ja näin kiekkoa kaivettiin kolmannen kerran Tuokkolan selän takaa.
SM-liigan parhaalle ylivoimajoukkueelle tarjottiin kavennusta hopeatarjottimella, kun se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Pakkopeli oli kuitenkin heikkoa, ja kuvaavaa oli, että paras paikka tuli Turo Järviselle, joka pääsi Haatajan oivalluksesta läpiajoon.
Päätöserässä JYP painosti, mutta maalivahti Jan Lundell ja petolauman alakerta oli kuin kivimuuri, jota hurrikaani ei pystynyt läpäisemään. Max Wärn teki ylivoimalla 4-1 -loppulukemat, kun peliä oli jäljellä 5 minuuttia. Väkivahvan Wärnin tahtomaalissa oli koko illan peli pienoiskoossa: Wärn piti, mailaa kainaloon tunkeneen, tähtipakki Sami Vatasen takanaan ja pisti limpun yläkulmaan.
IFK:n kova työnteko palkittiin tämän kauden kolmannella JYP-voitolla. Keskinäisten otteluiden maalisuhde on 10-4 ja pisteet 8-1.
Kommentti
Hippoksen kahdesti hiljentänyt Siim Liivik oli matsin jälkeen fiiliksissä. Liivikin mukaan voiton avaimet olivat henkisellä puolella.
- Tiedettiin, että on tulossa kova taistelupeli. Vastakkain oli hyvässä fyysisessä kunnossa olevat kärkijoukkueet. Näissä peleissä erot on henkisellä puolella ja siinä me oltiin vahvempia, Liivik näki.
Liivik on ollut yksi tämän syksyn kovimmista yllättäjistä. Entisestä työteliäästä laiturista on kuoriutunut duunariketjun keskushyökkääjä, joka pystyy rikkomisen ja karvauspelin ohessa tekemään pisteitä.
- Ollaan saatu hyvin peli rullaamaan ja löydetään hyvin toisemme. Ekassa maalissa ”Pöde” (Pöysti) otti hyvin rummun kiinni ja laittoi mulle uudestaan maalin taakse. Laitoin kiekkoa maalille ja pääsin sit ”Talen”(Tallberg) reboundille ja nostin patjan yli. Toisessa loistava duuni Pödeltä, sain siihen vähään mailaa väliin, ottelun ykköspalkittu Liivik kertasi maalien syntyä.
”Simon” mukaan petolauma käyttää joulutauon viisaasti, sillä kovimmat pelit ovat vasta edessäpäin.
- Nyt tähän tauko, pari päivää vapaata. Treenataan suht kovaa kuitenkin, täs ollaan vasta puolessa välin ja tästä vaan vauhti kiihtyy, Liivik kertoi paluumatkalta Stadiin.
Muuta
IFK-hyökkääjä Jerry Ahtola nousi maajoukkueeseen ja edustaa Suomea Moskovan EHT-turnauksessa. Ahtola korvaa loukkaantuneen Teemu Laineen.
Palkitut
3 IS-tähteä Siim Liivik
2 IS-tähteä Jan Lundell
1 IS-tähti Eetu Pöysti



































