Kuhta osui paluuottelussaan – Pesoselle voittomaali
27.10.2011
HPK – IFK 1-2 (0-0,0-2,1-0)
IFK hoiti pisteet kotiin Rindellinmäeltä torstaina, kun se voitti HPK:n maalein 2-1. Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen stadilaiset ratkaisi matsin toisen erän lopun kahdella maalillaan, jotka syntyivät reilussa minuutissa. Verkkoja heiluttivat, loukkaantumisen jälkeen vahvan paluun tehnyt, Kimmo Kuhta ja Janne Pesonen, joka osui myös tiistaina. Samoille herroille myönnettiin myös IS-tähdet. Pesonen pokkasi kolme ja Kuhta yhden vähemmän. Tehopakki Toni Söderholm jatkoi hyviä otteitaan syöttämällä molemmat byyrit. Tulikuuma Juuso Riksman puolestaan sulatteli kiekkoa hanskassaan 31 kertaa. Hämeen tupla nosti stadilaiset sarjataulukon kuudennelle sijalle. Pelikamoja puetaan päälle seuraavan kerran tiistaina, kun patapaita saapuu Nordenskiöldinkadulle. Tervetuloa!
IFK:n pistemiehet
Janne Pesonen 1+0, Kimmo Kuhta 1+0, Toni Söderholm 0+2 ja Mikael Granlund 0+1.
Ennakkoasetelmat
Hämeen turneeta viettänyt IFK kohtasi viikon toisessa vierasottelussaan HPK:n. Petolauma sai ensimmäiseen HPK-matsiinsa kaivattua tulitukea, kun IFK-ikoni Kimmo Kuhta teki paluun kokoonpanoon.
Kim Hirschovits saavutti kunnioitettavan 500 liigaottelun rajapyykin.
Ottelun ratkaisu
Avauserässä riitti vauhtia mutta maalien makuun päästiin vasta toisen erän loppupuolella. Liigan pistepörssin kärkinimi Mikael Granlund pyöritti tapansa mukaan ylivoimaa, kunnes Kimmo Kuhta löytyi HPK-neliön keskeltä. Muutaman viikon poissaolo ei näkynyt” Kiben” ranteissa ja niinpä kiekkoa kaivettiin Mikko Tolvasen selän takaa ensimmäisen kerran ajassa 38:05. Granlundin lisäksi syöttöpiste kirjattiin Toni Söderholmille.
Reilu minuutti ja IFK iski toistamiseen. Tällä kertaa asialla oli Janne Pesonen, joka sai Söderholmin maalille lähettämän kiekon lapaansa. Tiistaina avausmaalinsa IFK-paidassa iskenyt Pesonen malttoi mielensä ja nosti kiekon varmasti rystyllä sisään. Tämä jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.
HPK kavensi kahden miehen ylivoimalla päätöserän alussa. Tämän lähemmäksi voittoa kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt, sillä Juuso Riksmanin maalinsuu oli muurattu umpeen. ”Riksille” laskettiin kolmannessa erässä 14 torjuntaa ja näin pisteet matkasivat Rindellinmäeltä Nordenskiöldinkadun uumeniin.
Muuta
IFK ratkaisi viikon molemmat vierasottelunsa toisessa erässä. Tapparaa vastaan punalamppu paloi kolmesti, HPK:ta vastaan kahdesti.
Palkitut
3 IS-tähteä Janne Pesonen
2 IS-tähteä Kimmo Kuhta



































