Kuhta ja Peltonen lukkoseppinä
24.02.2011
IFK - Lukko 6-3 (3-1,1-1, 2-1)
IFK palasi voittokantaan kukistamalla Lukon 6-3 -lukemin Nordenskiöldinkadulla torstaina. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat kaksi maalia mieheen takoneet Ville Peltonen ja Kimmo Kuhta. Peltonen palkittiin kolmella IS-tähdellä, Kuhta kahdella ja kolmannen poimi Siim Liivik, jonka johtama Hansson-ketju (Pöysti-Liivik-Wärn) oli täysin pitelemätön. IFK:n muista maaleista vastasivat Juha-Pekka Haataja ja Eetu Pöysti. Kovasta laukauksestaan tunnettu Jeff Hamilton oli tänään syöttökoneen roolissa. Piskuiselle jenkkihyökkääjälle kirjattiin kolme syöttöpistettä. Talviklassikon jälkeen ensimmäistä kertaa tolppien välissä olleelle Juuso Riksmanille laskettiin 26 torjuntaa. Juuson ”game-saver” oli kolmannen erän läpiajon torjuminen 4-3 -tilanteessa. Kauden kolmas voitto Lukosta nosti IFK:n 105 pisteeseen. Sarjataulukossa paikka on kuitenkin kolmantena, sillä myös Ässät voitti oman ottelunsa. Kakkospaikasta taistellaan lauantaina Porissa.
Petolauman syömähampaat
Kimmo Kuhta 2+0, Ville Peltonen 2+0, Juha-Pekka Haataja 1+1, Eetu Pöysti 1+0, Jeff Hamilton 0+3, Mikael Granlund 0+2, Ilari Melart 0+1, Max Wärn 0+1, Toni Söderholm 0+1, Petteri Wirtanen 0+1 ja Martti Järventie 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK lähti avaamaan Lukkoa neljännen kerran tällä kaudella. Kauden kolmesta aikaisemmasta saldona oli kaksi vierasvoittoa ja yksi kotitappio voittomaalikilpailussa.
Ottelun ratkaisu
IFK sai toivomansa alun, kun se siirtyi Juha-Pekka Haatajan ylivoimamaalilla johtoon 9 minuutin pelin jälkeen. Avausmaalin syötti Mikael Granlund, joka löysi vapaana olleen Haatajan maalin edestä. 2-0 -osuma oli ”Hanssoneiden” tyylinäyte. Järkälemäinen Ilari Melart pommitti siniseltä ja Eetu Pöysti pisti reboundin sisään. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Max Wärn. Reilu minuutti ja kiekkoa kaivettiin Mika Norosen selän takaa kolmannen kerran. SM-liigan aktiivipelaajista eniten maaleja viimeistellyt Kimmo Kuhta pisti vanhanaikaisellaan tulostaululle 3-0 -lukemat.
Erän ainoa tahra tuli 33 sekuntia ennen summeria, kun pistepörssin kärkinimi Perttu Lindgren sai ohjattua Tomi Pettisen siniviivaheiton Juuso Riksmanin vartioimaan häkkiin.
Toinen erä oli petolauman hallintaa ja ilman kuumaa ”Norttia”, lukemat olisivat voineet olla selvemmät. Punalamppu paloi erän aikana kahdesti - kerran molemmissa päädyissä.
Petteri Wirtanen punnersi Toni Söderholmin laukauksen jälkeen väkevästi maalin edessä ja Kuhta kiitti 4-1 -maalin muodossa, mikä jäi myös ottelun voittomaaliksi. Kesken petolauman painostuksen Lukko kavensi Nico Aaltosen toimesta tilanteeksi 4-2 ja näissä lukemissa lähdettiin myös erätauolle.
Vierailija tuli päätöserän alun kovaa. Työ tuotti tulosta 4-3 kavennusmaalin muodossa. Tasoituskaan ei ollut kaukana, mutta raumalaisten yritys tyssäsi lopullisesti Juuso Riksmanin torjumaan läpiajoon - IFK:n pelatessa ylivoimalla.
Tämän jälkeen Ville Peltonen otti ohjat omiin käsiinsä. ”Ville-show” alkoi pyöriä 49. minuutilla, kun kultakypärä tykitti ylivoimalla vastustamattomasti maalin yläkulmaan. Jatkoa seurasi reilu viisi minuuttia myöhemmin. Peltonen kiersi Norosen ja nosti rystyllä loppulukemiksi 6-3.
Peltonen jatkaa pörssikakkosena, sillä myös Lindgren saalisti illan aikana kaksi (1+1) tehopistettä.
Muuta
IFK:n Hansson-ketju (Max Wärn-Siim Liivik-Eetu Pöysti) oli tänään iskussa. Kolmikko aiheutti jäähyt, joista IFK iski kaksi ensimmäistä ylivoimamaalia ja teki itse 2-0 -maalin (Pöysti) avauserässä.
Erikoista
Lukon 3-4 -kavennusmaali oli vähintäänkin erikoinen tapahtumaketju. Kaikki sai alkunsa, kun Lennart Petrell tarjosi maalin vieressä olkapäätänsä Lukko-pakille, joka jatkoi matkaansa Erottajalle asti. Tuomarin käsi nousi pystyyn siirretyn rangaistuksen merkiksi. Oli kyseessä ryntäys tai ei, Lukon Jakub Petruzalek tuli ”halailemaan” Petrelliä, eikä päästänyt tätä puolustustehtäviin (ks. kiekottoman miehen estäminen). Jostain syystä peli sai jatkua ja Lukko hyödynsi sekavan tilanteen tekemällä maalin. Sen jälkeen kuunneltiinkin vihellyskonserttia, mikä ei ainakaan hiljentynyt siinä vaiheessa, kun ”Lennun” taklausta (kuva#17) näytettiin uusintana screeniltä.
Palkitut
3 IS-tähteä Ville Peltonen
2 IS-tähteä Kimmo Kuhta
1 IS-tähti Siim Liivik
Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Kimmo Kuhta
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Eetu Pöysti






























































