JYP vei ensimmäisen tasauksen
20.01.2012
IFK – JYP 1-3 (0-2,0-0,1-1)
Tammikuun tasaus ei alkanut IFK:n osalta suunnitelmien mukaisesti JYPin hakiessa 3-1 –voiton Nordenskiöldinkadulta perjantaina. Vierailija siirtyi avauserässä kahden maalin johtoasemaan, mitä kesti aina päätöserään asti. Mikael Granlund iski kavennuksen mutta JYP kuittasi lähes välittömästi alivoimalla ja peli oli siinä. Joukkuetta pelissä torjunnoillaan pitänyt Dennis Endras ehti kiekon eteen 30 kertaa. IFK:n parhaana palkittiin Siim Liivik, joka jaksoi taistella ja hämmentää loppuun asti. Kolmas peräkkäinen tappio pudotti petolauman JYPin taakse kuudenneksi, mikä on tosin mahdollista kuitata huomenna, kun joukkueet kohtaavat Jyväskylässä. Petoluolassa karjahdellaan seuraavan kerran tiistaina SaiPan saapuessa visiitille. Tervetuloa!
IFK:n pistemiehet
Mikael Granlund 1+0, Eero Somervuori 0+1 ja Markus Granlund 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK ja JYP iskivät yhteen tammikuun tasauksen ensimmäisessä osaottelussa. JYP oli voittanut kaikki kauden kolme aikaisempaa kohtaamista.
Ottelun ratkaisu
Illan matsi käynnistyi kotijoukkueen osalta vasta kolmannessa erässä. JYP iski avauserässä kaksi halpaa maalia ja johti niiden turvin aina 47. minuutille asti. Mikael Granlund herätteli kavennuksellaan koko Nordenskiöldinkatua ja kotijoukkue sai maalista uutta virtaa.
Kahden minuutin päästä nähty Miika Lahden alivoimamaali oli kuitenkin kuolettava isku petolaumalle, joka oli juuri saanut hyvän otteen pelistä.
IFK painoi ja haki kavennusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Reilu kaksi minuuttia ennen loppua Petri Matikainen otti Dennis Endrasin tolppien välistä pois ja joukkue haki maalia kuudella kenttäpelaajalla. Kovasta yrityksestä jäi pelkkä luu käteen ja JYPille kirjattiin jo neljäs voitto tällä kaudella.
Petolaumalle ei jää tappion märehtimiseen paljon aikaa, sillä joukkueet ovat vastakkain vajaan vuorokauden päästä Jyväskylässä. Vuoroin vieraissa, vai miten se sanonta menikään.
Erikoista
IFK:n kavennuksen jälkeen nähty episodi lähenteli epäurheilijamaisuuden huippua. JYP-pelaajat yrittivät aloittaa joukkotappelua maalia juhlineen viisikon kanssa. Tuomareiden ratkaisu lähettää molemmista joukkueista yksi pelaaja boksiin oli myös mielenkiintoinen näkökulma asiaan. Kummankohan joukkueen pelaajia siellä olisi istunut, mikäli IFK olisi tehnyt tempun vierailijan avausmaalin jälkeen? Tätä tuskin tarvitsee edes kokeilla huomenna.
Palkitut
Ravintola Mamma Rosa: Paras IFK-pelaaja Siim Liivik
Ravintolaketju Martina: Nälkäisin IFK-pelaaja Siim Liivik


























































