JYP piti pintansa

30.12.2009

JYP - IFK 4-3 (3-1,0-2,1-0)

JYP otti tiistaina kauden toisen voittonsa IFK:sta lukemin 4-3. Kotijoukkue ratkaisi tiukan ottelun päätöserän alun alivoimamaalillaan. Petolauma haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla viimeiset 2 minuuttia, mutta Sinuhe Wallinheimo ei ollut enää ohitettavissa. Torjuntoja Wallinheimolle kertyi 25, Mika Noroselle 32. Kilpipaitojen maaleista vastasivat Juha-Pekka Haataja, Lennart Petrell ja Jerry Ahtola. Voitollaan JYP pääsi IFK:n kantaan, sillä eroa on enää 2 pistettä. Kolmannen paikan säilyttänyt petolauma on jäänyt sarjan toisella sijalla olevasta KalPasta 4 pistettä. 

IFK:n pistemiehet:

Jerry Ahtola 1+1, Lennart Petrell 1+0, Juha-Pekka Haataja 1+0, Teemu Ramstedt 0+1, Toni Söderholm 0+1, Arttu Luttinen 0+1 ja Joni Haverinen 0+1

Ennakkoasetelmat

Joukkueet kohtasivat kolmannen kerran tällä kaudella. Molemmilla oli yksi vierasvoitto - lukemin 4-3. Pikkuleijonien mukana nuorten MM-kisoissa IFK:sta oli Mikael Granlund ja JYPistä Sami Vatanen.

Ottelun ratkaisu

Joulutauon jälkeen tositoimiin palannut IFK aloitti maalinteon 10 minuutin kohdalla, kun Juha-Pekka Haataja ohitti Wallinheimon tarkalla laukauksellaan. Kilpipaidat pystyi pitämään kiinni sillanpääasemastaan ainoastaan minuutin, sillä kotijoukkue tuli rynnäköllä tasoihin. Steve Kariya tykitti tolpasta kimmonneen irtokiekon varmasti sisään. Kotijoukkue jatkoi rynnistystään tekemällä kaksi maalia reilussa kahdessa minuutissa. Näistä ensimmäinen oli varsin eriskummallinen. Kalle Koskisen maalin ohi mennyt laukaus pomppasi päädystä Mika Norosen suojien kautta sisään.

Toisen erän puolessa välissä IFK punnersi väkisin tasoihin. Ensin Lennart Petrell näytti miten tahtomaaleja tehdään ja puolta minuuttia myöhemmin Jerry Ahtola iski oman irtokiekkonsa maalin perukoille. Petrellille maali oli kauden 8. ja maalipörssin toisella sijalla olevalle Ahtolalle 17. täysosuma.

Päätöserässä petolaumalle tarjottiin ratkaisun avaimia Jani Tuppuraisen istuessa jäähyaitiossa. Maaliverkko heiluikin, mutta väärässä päädyssä. Hurrikaanipaitojen Filip Riska taisteli kiekon Olli Sipiläiselle, jolla oli helppo työ laittaa kiekko pussiin. Tämä jäi myös ottelun voittomaaliksi, mikä samalla katkaisi keskinäisten vierasotteluiden 3-4 -taian.

Kommentti

IFK:n kakkosvalmentaja Kai Rautio kertoi tason heitelleen ottelun sisällä.

- Kolmannessa erässä ei päästy kaverin karvauksen alta pois, ja sitten oli vielä se alivoimamaali. Tämä hävittiin aika alkeellisiin virheisiin, totesi Rautio.

Erikoista

IFK:n ja JYPin väliset kohtaamiset tällä kaudella ovat päättyneet: 3-4, 3-4 ja 4-3.

Palkitut

1 IS-tähti Jerry Ahtola

Tilastot

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic