Järvinen hiljensi Kisapuiston
02.12.2010
SaiPa–IFK 1–4 (0–1, 1–2, 0–1)
IFK toisti lokakuisen temppunsa hakemalla täydet sarjapisteet Kisapuistosta. Torstai-iltana käydyn tiukan matsin sankariksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Turo Järvinen. Muista vaakunapaitojen maaleista vastasivat Siim Liivik ja Jeff Hamilton. Kovana taistelijana tunnettu Järvinen palkittiin kolmella IS-tähdellä. Kaksi tähteä meni 36 kertaa kiekon edessä olleelle maalivahti Jan Lundellille ja kolmas Hamiltonille, joka oli ylivoimamaalinsa lisäksi syöttämässä Järvisen avausosumaa. 10 ottelun pisteputkessa oleva IFK jatkaa sarjakakkosena, matkaa piikkipaikkaan on 7 pistettä. Seuraava kotiottelu perjantaina Pelicansia vastaan.
Petolauman syömähampaat
Turo Järvinen 2+0, Jeff Hamilton 1+1, Siim Liivik 1+0, Teemu Tallberg 0+1, Lennart Petrell 0+1, Mikko Kousa 0+1. Martti Järventie 0+1 ja Eetu Pöysti 0+1.
Ennakkoasetelmat
Lappeenrannassa kohtasivat sarjakakkonen IFK ja toiseksi viimeisenä oleva SaiPa. Sarjataulukossa joukkueilla oli eroa kertynyt 32 pistettä. Petolaumalla oli vyöllään edelliseltä Kisapuiston vierailulta 5-3 -voitto. Tänään stadilaisten riveistä puuttui joukko nimimiehiä, sillä mm. Ville Peltonen, Mikael Granlund ja Juuso Riksman olivat poissa kokoonpanosta. Isännillä puolestaan oli esitellä kotiyleisölleen uudet ulkomaalaisvahvistukset.
Ottelun ratkaisu
IFK iski tärkeän avausmaalin 12 minuutin pelin jälkeen. Mikko Kousa ja Jeff Hamilton petasivat paikan Turo Järviselle, joka vei kauden toisella täysosumallaan stadilaiset 1-0 -johtoon. Järvisen kädet olivat uudelleen kohti hallin kattoa toisen erän alussa. ”Turre” teki voittomaaliksi jääneen 2-0 -osuman, kun erää oli ehtinyt vanheta vain 36 sekuntia. Maali oli Järvistä parhaimmillaan: kiekko kovan karvauksen päätteeksi tyylikkäästi reppuun.
Kotijoukkue kavensi Juha Kiilholman maalilla 24 minuutin kohdalla, mutta se jäi laihaksi lohduksi, sillä Jeff Hamilton lisäsi petolauman johtoa ylivoimalla 8 minuuttia myöhemmin. SaiPa pääsi hakemaan kavennusta kolmella ylivoimallaan, mutta IFK:n liikkuva alivoimanelikko sekä huikeassa torjuntavireessä oleva maalivahti Jan Lundell pitivät 3-1 -johtoasemasta tiukasti kiinni.
Siim Liivik kruunasi duunareitten illan kolmannen erän maalillaan, mikä jäi myös ottelun viimeiseksi. Matsin lopussa IFK pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta joukkue tyytyi voiton varmisteluun, sillä pelit jatkuvat heti seuraavana päivänä.
Stadilaisille tärkeä vierasvoitto hyvän maalivahtipelin ja kovan taistelun myötä.
Kommentti
Kaksi maalia SaiPa-vahti Jere Myllyniemen jalkojen välistä uittanut Turo Järvinen kertoi SaiPan olleen vaikea vastus. Päätöserässä IFK:lla oli Järvisen mukaan kuitenkin heittää isompaa vaihdetta silmään, jolla se otti pelin lopullisesti haltuunsa.
- Hieno juttu, että voitto tuli. Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin. Tiedettiin, että kamppailupeli on tiedossa ja sitä se oli. Kahdessa ekassa erässä ei oltu sillä tasolla, millä halutaan pelata. Janne (Jan Lundell) pelas loistavan pelin maalilla ja piti meitä pystyssä. Kolmannessa erässä saatiin homma haltuun ja päästiin omalle tasolle. Isot vieraspisteet vaikeasta paikasta, Järvinen kertasi matsin jälkeen.
Rikkovan roolin erikoismiehelle maalit maistuivat. Järvinen muistutti kuitenkin, ettei maaleilla ole merkitystä, mikäli joukkue ei voita.
- Kiva, että tulee onnistumisia. Totta kai tuntuu mahtavalta, ei noita tietenkään liikaa koskaan tule. Voitto on ykkösasia, sit hyvä jos pystyy itse auttamaan maalien muodossa. Nyt on hyvä fiilis ja tämä varmasti lisää taas itseluottamusta. Ei se mun pääasiallinen tehtävä ole, mutta hyökkääjänä on kiva tehdä maaleja, Järvinen iloitsi kolme IS-tähteä rinnassaan.
Muuta
Nuori Teemu Tallberg avasi kauden pistetilinsä - aivan kuten hän päivällä kertoi tekevänsä. “Tale” saalisti syöttöpisteen Siim Liivikin tekemään 4-1 -maaliin.
IFK rikkoi ensimmäisenä joukkueena SM-liigassa 100 tehdyn maalin rajan. 28 kierroksen jälkeen maaleja on kasassa 102. Petolauma on tehnyt keskimäärin 3,64 maalia/ottelu.
Palkitut
3 IS-tähteä Turo Järvinen
2 IS-tähteä Jan Lundell
1 IS-tähti Jeff Hamilton


































