IFK:n vuoro nousta rinnalle ja ohi

04.10.2011

IFK – Kärpät 3-2 (0-1,1-1,1-0,0-0,1-0)

IFK otti kauden neljännessä kotiottelussaan maukkaan 3-2 –voiton Kärpistä rankkariskaban jälkeen tiistaina. Voiton arvoa nostaa se, että stadilaiset olivat hukanneet johtoaseman kahdessa edellisessä matsissa. Tänään oli vastustajan vuoro johtaa ottelua maalein 2-0, kunnes petolauma sai juonesta kiinni. Illan kuumimmaksi kolmikoksi nousivat Granlundit ja Eero Somervuori, jotka ottivat ohjakset käsiinsä matsin puolessa välin. Mikael ja Markus syöttelivät ja Eero vei matsin jatkoajalle. Paremmuus löytyi lopulta rankkareissa, joissa Granlundien lisäksi onnistui Kim Hirschovits. Tasaisen varmasti koko illan torjunut Juuso Riksman antautui rankkareissa vain kerran ja näin IFK:n kauden kolmas kotivoitto oli selviö. Maalit varsinaisella peliajalla niitannut Somervuori palkittiin kolmella IS-tähdellä, maalit syöttänyt ja huikean rankkarin viimeistellyt MG kahdella. Liiga jatkuu perjantaina Tampereella Ilveksen vieraana.

IFK:n pistemiehet

Eero Somervuori 2+0, Mikael Granlund 0+2 ja Markus Granlund 0+2.

Ennakkoasetelmat

Kolmen ottelun tappioputkessa ollut IFK sai kotonaan vastaansa sarjanelosen. Päävalmentaja Petri Matikainen oli rukannut ketjuja uuteen uskoon, koko alakerta jatkoi samassa koostumuksessa.

Ottelun ratkaisu

IFK:n salama-alku siirtyi seuraavaan kotiotteluun, sillä kotiläksynsä hyvin tehnyt Kärpät aloitti maalinteon kahden minuutin pelin jälkeen. Asialla oli Joonas Donskoi, joka suti kiekon maalinedusruuhkasta reppuun. Nopea maali sotki stadilaisten peliä, eikä jengi saanut toivottua kotivaihdetta päälle. Neljä pikkukakkosta vaikeutti peliä entisestään ja vielä kun Kärpät siirtyi ylivoimalla 2-0 –johtoon 27 minuutin kohdalla, näytti tilanne huolestuttavalta.

IFK sai kuitenkin uuden vaihteen päälle, mikä puolestaan pakotti Kärpät jäähyilyyn. Eero Somervuori toi petolauman takaisin peliin 1-2 –kavennuksellaan 33 minuutin pelin jälkeen. Syöttöpisteet menivät Granlundin veljeksille, joiden nopea kiekonsiirtely oli muutenkin myrkkyä Kärpille.

Odotettu tasoitus syntyi kolmannen erän puolessa välin, kun Somervuori laukoi korkeasta polviasennosta kiekon Ville Hostikan selän taakse. Somervuoren kauden viidennen maalin syöttäjiksi merkittiin – yllätys, yllätys – Mikael ja Markus Granlund.

Enempää osumia ei nähty ja maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisua haettiin voittomaalikilpailussa.

IFK aloitti rankkarit vahvasti. MG veivasi uudella kikallaan stadilaiset johtoon. Juuso Riksman pysäytti Jari Viuhkolan laukauksen ja kun Markus Granlund uitti kiekon sisään, oli tilanne jo 2-0. Joonas Donskoi onnistui yrityksessään mutta Kärppien pyristely loppui Kim Hirschovitsin onnistumiseen.

IFK:lle tärkeä voitto hyvän nousun jälkeen. Luistin näytti muutenkin kulkevan sitä paremmin mitä pidemmälle ottelu eteni.

Muuta

Kotiyleisö otti pelaajaesittelyissä hienosti vastaan Kärppiin siirtyneen Juha-Pekka Haatajan.

Palkitut

3 IS-tähteä Eero Somervuori
2 IS-tähteä Mikael Granlund
Ravintola Mamma Rosan Paras IFK-pelaaja Kristian Tuohilampi
Ravintolaketju Martinan Nälkäisin IFK-pelaaja Toni Söderholm

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic