IFK voitokkaasti joulutauolle
10.12.2011
Ilves – IFK 0-3 (0-0,0-2,0-1)
IFK haki syyskauden viimeisestä ottelusta makean 3-0 -vierasvoiton Ilveksestä lauantaina. 80-vuotisjuhliaan viettänyt Ilves roikkui pelissä puoleen väliin asti mutta tämän jälkeen alkoi Mikael Granlundin näytös. MG teki kolmessa minuutissa kaksi komeaa maalia ja Ilves oli lyöty. Petteri Wirtanen iski kolmannen maalin tyhjiin 17 sekuntia ennen loppua. Kaksi maalia taiteillut Mikael Granlund palkittiin kolmella IS-tähdellä, SM-liigauransa ensimmäisen nollapelin torjunut Dennis Endras kahdella ja kaksi maalia syöttänyt Eero Somervuori yhdellä. Joulutauolle voitokkaasti lähtevä petolauma jatkaa sarjantaulukon viidennellä sijalla.
IFK:n pistemiehet
Mikael Granlund 2+0, Petteri Wirtanen 1+0, Eero Somervuori 0+2, Mikko Kousa 0+1, Daniel Fernholm 0+1 ja Markus Granlund 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK lähti perjantainen TPS-tappio niskassaan hakemaan voitokasta päätöstä syyskaudelle Hakametsästä. Ilves oli jäänyt jalkoihin kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa maalein 6-0 ja 5-1.
Ottelun ratkaisu
Ensimmäinen puolituntinen oli molemmilta joukkueilta tarkkaa pelaamista. Ilves oli alussa karvan verran niskan päällä ja sille tarjottiin avausmaalia neljän ylivoiman aikana mutta 32 kertaa kiekon edessä ollut Dennis Endras oli tarkkana, eikä päästänyt kotijoukkuetta tulostaululle.
IFK:n kärsivällisyys palkittiin 34 minuutin pelin jälkeen. Petolauma sai aikaan pitkän pyörityksen, joka päättyi Mikael Granlundin komeaan laukaukseen. MG:n kauden 15. maaliin merkittiin syöttäjiksi Daniel Fernholm ja Eero Somervuori.
MG:n kultaisesta kosketuksesta saatiin nauttia kolmea minuuttia myöhemmin. Granlund kuljetti kiekon vaarattoman näköisesti sinisen yli ja laukoi ranteella toistamiseen yläpesään. Syötöt kultakypärän 16. maaliin kirjattiin Somervuorelle ja Mikko Kousalle.
Päätöserässä IFK keskittyi pelin jäädyttämiseen. Ilves sai tilaisuutensa Siim Liivikin 5 minuutin jäähyn aikana mutta sekin kuivui kasaan Toni Rajalan ottaessa kaksiminuuttisen korkeasta mailasta.
Ottelun lopussa Ilves otti maalivahdin pois ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Tämä osoittautui kuitenkin tyhjäksi arvaksi Markus Granlundin päästessä irtokiekkoon. Pikku G vei pelivälineen sinisen yli ja syötti Petteri Wirtaselle, jolla oli helppo työ pistää kiekko tyhjään reppuun.
IFK lähtee tärkeän vierasvoiton siivittämänä ansaitulle joulutauolle.
Muuta
Ilves-legenda Jukka Tammen paita jäädytettiin ennen ottelun alkua juhlavissa seremonioissa. Juhlapäivän ohjelmassa oli IFK:n ja Ilveksen alumnien välinen ottelu, joka päättyi Ilveksen 7-6 –voittoon.
Palkitut
3 IS-tähteä Mikael Granlund
2 IS-tähteä Dennis Endras
1 IS-tähti Eero Somervuori


































