IFK otti ensimmäisen kiinnityksen

13.04.2011

IFK – Blues 3-2 (1-0,1-1,1-1)

IFK otti ensimmäisen kiinnityksen voittamalla Bluesin maalein 3-2 keskiviikkona Nordenskiöldinkadulla. Rosvolauman päällikköinä huseerasivat Jerry Ahtola, Toni Söderholm ja Bobby Nyholm. IFK oli kuskin paikalla läpi ottelun, eikä Blues päässyt varsinaisesti uhkaamaan voittoa missään vaiheessa. Kentän kurko oli tehot 1+1 iskenyt Söderholm, joka palkittiin ansaitusti kolmella IS-tähdellä. Voittomaalin niitannut Nyholm pokkasi kaksi tähteä. Voitokkaasti torjunut Juuso Riksman oli kiekon edessä 22 kertaa. IFK johtaa finaalisarjaa 1-0. Seuraavan kerran tapahtuu torstaina Espoossa.

Stadin Kingit

Toni Söderholm 1+1, Jerry Ahtola 1+0, Robert Nyholm 1+0, Eetu Pöysti 0+1, Ari Vallin 0+1, Mikko Kousa 0+1, Juha-Pekka Haataja 0+1 ja Siim Liivik 0+1.

Ennakkoasetelmat

IFK ja Blues kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran finaaleissa kautta aikain. 

Ottelun ratkaisu

Ensimmäinen erä oli tunnustelua ja äärimmäisen tarkkaa pelaamista molemmilta joukkueilta. Ylivoimaa tarjottiin sekä Bluesille että IFK:lle kahdesti, mutta kuviot hakivat vielä muotojaan.

Erän lopulla Siim Liivik lopetti turhat tunnustelut kolaamalla Santeri Heiskasen vauhdilla Blues-maaliin. Kokenut Heiskanen lähti maalin kulmalta kiekon kanssa ja huomasi pian olevansa verkon perukoilla. Tilannetta kuittaamaan lähtenyt Patrik Lostedt löysi itsensä jäähyaitiosta ja seuraavaksi kuunneltiinkin maalilaulua.

Rosvolauman 1-0 –maali syntyi näyttävän ylivoimayhdistelmän päätteeksi erän viimeisellä minuutilla. Toni Söderholm ja Mikko Kousa toimittivat pelivälineen Jerry Ahtolalle, joka ohitti Blues-vahti Iiro Tarkin nopealla one-timerillaan.

Hienoa kevättä pelaava Söderholm lisäsi johtoa 33 minuutin kohdalla. Sinisellä kiekon saanut ”Söde” otti tyhjät pois ja sijoitti tarkasti takayläkulmaan. Syöttäjiksi merkittiin Ari Vallin ja Juha-Pekka Haataja.

Stadilaisille vihellettiin 2-0 –maalin jälkeen kaksi kakkosta nopeaan tahtiin, eikä Blues jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Camilo Miettinen teki läheltä kavennuksen ja Blues oli takaisin pelissä mukana.

IFK:lle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu jo päätöserän alussa, mutta kiekkoa ei saatu Tarkin selän taakse hyvistäkään paikoista. Lopulta Hansson-ketju punnersi 52 minuutin pelin jälkeen 3-1 –osuman, mikä jäi myös ottelun voittomaaliksi. Siim Liivik ja Eetu Pöysti väänsivät vahvasti maalin edessä, kunnes kiekko tuli kuin tarjottimella Bobby Nyhomille. Lepplax IFK:n kasvatti pisti kiekon maalin kattoon ja peli oli käytännössä katsoen taputeltu.

Blues onnistui kaventamaan kuudella kenttäpelaajalla 58 minuutin kohdalla, mutta tämän lähemmäksi eivät espoolaiset päässeet. IFK:lle tärkeä avausvoitto Nordenskiöldinkadulla.

Muuta

Nordenskiöldinkadun suosikkipelaaja Lennart Petrell joutui viettämään 27-vuotispäiväänsä katsomossa.

Juhlallisuudet

IFK-junioritaustan omaava Mikko Leppilampi esitti Maamme-laulun.

Palkitut

3 IS-tähteä Toni Söderholm
2 IS-tähteä Bobby Nyholm

Ravintola Mamma Rosa – Paras IFK-pelaaja Toni Söderholm
Ravintola Central – Nälkäisin IFK-pelaaja Bobby Nyholm

Tilastot

Mangesium Diasporal

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic