IFK antoi Pelicansille selkäsaunan

03.12.2010

IFK - Pelicans 5-0 (1-0,1-0,3-0)

IFK antoi Pelicansille todellisen selkäsaunan Nordenskiöldinkadulla reilun 6000 katsojan edessä perjantaina. Sympaattisena pidetty pelikaaniparvi oli tänään kaikkea muuta, sillä joukkue sikaili ensi minuuteista lähtien. Sarjakakkonen vastasi tähän antamalla isän kädestä sekä kentällä että tulostaululla. Lukemat 5-0 eivät jätä mitään jossittelun varaan. Pussinokkien kurittajana kunnostautui jenkkihyökkääjä Jeff Hamilton tehoillaan 2+1. Ottelun jälkeen Hamilton palkittiin kahdella IS-tähdellä. Yhden tähden pokkasi Kimmo Kuhta, joka teki maalin ja syötti kaksi. Kolme IS-tähteä meni ansaitusti kentän kunkulle Jan Lundellille, jonka kauden toinen nollapeli irtosi 32 torjunnalla. Ero sarjajohtajaan säilyi 7 pisteessä, sillä myös JYP voitti ottelunsa. Seuraava peli Jokereita vastaan tiistaina 7.12. klo 18.30.

Petolauman syömähampaat

Jeff Hamilton 2+1, Kimmo Kuhta 1+2, Eetu Pöysti 1+0, Lennart Petrell 1+0, Toni Söderholm 0+2, Siim Liivik 0+1, Markus Kankaanperä 0+1, Teemu Tallberg 0+1 ja Jerry Ahtola 0+1.

Linkki lehdistötilaisuuteen.

Ennakkoasetelmat

Sarjakakkonen IFK ja toiseksi viimeistä paikkaa pitävä Pelicans olivat vastakkain Nordenskiöldinkadulla toisen kerran tällä kaudella. Stadilaiset vei pussinokkia lokakuun alussa 7-3 ja kaksi viikkoa sitten Isku Areenalla 4-2. Molemmat joukkueet pelasivat torstaina vierasottelun - pelikaanit ammuttiin alas Ilmalassa ja petolauma raapi pisteet Lappeenrannasta.

Ottelun ratkaisu

Molemmilla joukkueilla oli peli torstaina ja tämä näkyi myös ottelun alussa. Pelicans oli kuitenkin matkassa aivan eri ilmeellä kuin edellisenä päivänä Jokereita vastaan, eikä IFK päässyt tekemään nopeaa avausmaalia, mikä on ollut sen tavaramerkki Petoluolassa.

IFK pääsi johtoon erän lopulla, kun Markus Kankaanperä löysi vapaana olleen Jeff Hamiltonin takatolpalta. Jenkki ei erehtynyt, vaan laukoi suoraan syötöstä ohi Niko Hovisen. Hamiltonin kauden 8. täysosuma ei olisi voinut syntyä parempaan aikaan, sillä kelloon jäi aikaa vain 22 sekuntia. Tämä jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi.

Toisen erän puolessa välin Eetu Pöysti lisäsi petolauman johtoa. Ketjukaverit Siim Liivik ja Teemu Tallberg kaivoivat kiekon maalin takaa, ja Pöysti pääsi tykittämään korkeasta polviasennosta kauden ensimmäisen maalinsa.

Kolme minuuttia Pöystin maalista ja kentällä tapahtui taas. Sytytyslanka lähti palamaan, kun Pelicans-pakki Jyri Marttinen kaatoi takaapäin samaisen Pöystin ja löi vielä jäästä päin suoraan naamaan. Pian samassa nipussa olivat kaikki kenttäpelaajat ja Pelicansin Marko Pöyhönen sai päähänsä pudottaa hanskat ja haastaa Ilari Melartin. Bad idea! Melart koulutti Pöyhöstä pahemman kerran, ja kun ”Lädä” oli pistänyt Pöyhösen jään pintaan, poistui Melart pukusuojaan suurten suosionosoitusten saattelemana. 

Päätöserässä IFK kaunisteli lukemia kolmella maalillaan. Lennart Petrell, Jeff Hamilton ja Kimmo Kuhta iskivät maalin mieheen näyttävien yhdistelmien päätteeksi.

Nollapelin torjuneelle maalivahti Jan Lundellille viikon kolmas voitto - ja samalla kauden kolmas voitto lahtelaisista - tällä kertaa erittäin kuuman matsin jälkeen.

Muuta

Jeff Hamiltonilla on yhdeksän pelin jälkeen kasassa tehot 9+6.

Erikoista

Kolmen minuutin kohdalla nähtiin tämän syksyn erikoinen, kun Mikko Kousa ja Sami Blomqvist olivat kirjaimellisesti tukkanuottasilla - tai itse asiassa Blomqvist oli. Kousa räväytti oikean suoransa ja Blomqvist puolestaan repi Kousaa kaksin käsin hiuksista. (Kuva #3)

Palkitut

3 IS-tähteä Jan Lundell
2 IS-tähteä Jeff Hamilton
1 IS-tähti Kimmo Kuhta

Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Jan Lundell
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Ilari Melart

Tilastot

Mangesium Diasporal
Mammarosa

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic