HPK:lla onnistunut ryöstöretki
05.04.2010
IFK - HPK 2-3 (1-1,1-0,0-2)
HPK voitti IFK:n toisen kerran Nordenskiöldinkadulla ja siirtyi ottelusarjassa 3-2 -johtoon. Shokkihoitoa yli 6700-päiselle kotiyleisölle tarjottiin vain 6 sekuntia ennen päätössummeria Janne Laakkosen iskiessä taululle 2-3 -lukemat. Kilpipaita hallitsi ottelua, mutta Kerho käytti harvat tilaisuutensa tehokkaasti. Maaleista kaksi syntyi ylivoimalla ja ratkaiseva kolmas IFK:n tultua täysilukuiseksi. Petolauman maaleista vastasivat Mikael Granlund ja Juha-Pekka Haataja. Ottelun kakkospalkittu Kim Hirschovits sekä Dale Clarke olivat mukana molemmissa osumissa. Maalivahti Mika Noroselle laskettiin 17 torjuntaa, Kerhon Teemu Lassilalle 21. Ottelusarja on katkolla keskiviikkona Hämeenlinnassa.
IFK:n pistemiehet: Mikael Granlund 1+0, Juha-Pekka Haataja 1+0, Kim Hirschovits 0+2 ja Dale Clarke 0+2.
Ennakkoasetelmat
Otteluvoitot olivat tasan 2-2. IFK:lla oli kotivoiton paikka, sillä muuten joukkue joutuisi lähtemään selkä seinää vasten Rinkelinmäelle.
Ottelun ratkaisu
Maanantainen matsi ei ollut odotetun räiskyvä, sillä varovaisuus leimasi ottelusarjan viidettä kohtaamista. IFK johti ottelua kahden erän jälkeen 2-1. Avausmaali oli kotijoukkueen ylivoimapeliä parhaimmillaan. Kim Hirschovits pelasi viivaan Dale Clarkelle, jonka suoran vedon Juha-Pekka Haataja ohjasi taidokkaasti sisään.
Mikael Granlundin uran ensimmäinen playoff-maali näki päivänvalon toisen erän lopulla ylivoimalla. MG näytti syöttävänsä, mutta pistikin kiekon suolapatsaana seisoneen Lassilan längistä sisään. Syöttöpisteet Clarkelle ja Hirschovitsille.
Päätöserässä HPK nousi kolmannen kerran ottelusarjassa takaa-ajoasemasta voittoon. Kerhon sankari oli pudotuspeleissä varjojen mailla vaeltanut Janne Laakkonen, joka tasoitti ottelun ylivoimalla 52 minuutin kohdalla ja niittasi voittomaalin vain 6 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Ajassa 57.51 vihelletystä Miikka Männikön käsilaukusta voisi jauhaa koko päivän, mutta lopputulosta se ei toiseksi muuta. Petolaumalla oli 2-1 -johtoasemassa lukuisia mahdollisuuksia ratkaista peli, HPK kesti painostuksen ja niinpä Hämeelinnaan lähdetään keskiviikkona taistelemaan elämästä ja kuolemasta - asetelman pitäisi sopia kilpipaidoille hyvin.
Kommentti
IFK:n kakkosvalmentaja Kai Rautio ihmetteli HPK:n ylivoimatehokkuutta.
- Jäähyihin peli hävittiin. He onnistuivat ylivoimalla. Toisaalta emme antaneet heille monta paikkaa, Rautio pyöritteli.
Muuta
Maamme-laulun esitti Jan Salven.
Päätuomari Reijo Ringblom sai 900 ottelua täyteen.
Erikoista
Puolivälierien kolmannen voiton napannut HPK on ollut johtoasemassa viidessä ottelussa kymmenisen minuuttia.
Palkitut
2 IS-tähteä Kim Hirschovits

























































