Granlundit jälleen Lukon kiusana
27.01.2012
Lukko – IFK 2-5 (1-1,0-0,1-4)
IFK haki kolme pistettä Äijänsuolta perjantaina lukemin 5-2. Sinnikkäästi taistellut Lukko roikkui pelissä kaksi erää mukana mutta päätöserässä IFK meni menojaan Mikko Kousan, Markus Granlundin (2+1) maaleilla. Ottelun lopussa Kimmo Kuhta ja Siim Liivik (1+1) kaunistelivat loppulukemia iskemällä kahdesti tyhjiin. Kolmen tehopisteen iltaa viettänyt Pikku G palkittiin kolmella IS-tähdellä, kaksi ensimmäistä maalia syöttänyt MG kahdella ja komean maalin tykittänyt Kousa yhdellä. Huipputorjuntoihin venynyt Dennis Endras oli kiekon edessä 24 kertaa. Kolmas perättäinen voitto nosti jengin sarjaneloseksi pudottaen naapurin yhden pykälän alemmas. Petolaumalle ei jää aikaa maiskutella voittoa kettupaidoista, sillä pelit jatkuvat huomenna Nordenskiöldinkadulla Kärppiä vastaan. Tervetuloa!
Stadilaisten kingit
Markus Granlund 2+1, Mikko Kousa 1+1, Siim Liivik 1+1, Kimmo Kuhta 1+0, Mikael Granlund 0+2, Toni Söderholm 0+1 ja Kristian Tuohilampi 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK ja Lukko olivat vastakkain kolmannen kerran tällä kaudella. Kaikki ottelut olivat päättyneet kotivoittoihin.
Ottelun ratkaisu
IFK aloitti maalinteon ylivoimalla kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Mikael Granlund löysi pikkuveljensä kettupaitojen nelikon keskeltä ja Pikku G ohjasi kiekon Mika Norosen selän taakse. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Toni Söderholm.
Taukojohto jäi kuitenkin haaveeksi Björn Melinin päästessä tasoittamaan 22 sekuntia ennen erän päättymistä.
Toinen erä oli jäähyjen sävyttämä ja erä oli enemmän tai vähemmän erikoistilannepelaamista.
Kolmannen erän alussa Mikko Kousa vei stadilaiset toistamiseen johtoon. Ylivoimaa pyörittänyt Mikael Granlund löysi ”Keken” lempipaikaltaan ja seuraavaksi kiekko olikin tarkasti etuyläkulmassa.
Jatkoa seurasi kolmea minuuttia myöhemmin. Kristian Tuohilampi löysi Pikku G:n lavan etutolpalta ja Granlund ohjasi pelivälineen taitavasti takatolpan kautta sisään. Syöttö oli Tuohilammen ensimmäinen tehopiste liigassa.
Lukko ei luovuttanut vaan tuli ylivoimalla maalin päähän 51 minuutin kohdalla, kun Lauri Tukosen onnenkantamoinen painui IFK-pelaajan luistimen kautta sisään.
Lukko painoi loppuminuutit ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Kimmo Kuhta lopetti kettupaitojen pyristelyt reilu minuutti ennen loppua ja Siim Liivik iski loppulukemat 5-2.
Muuta
Puolustaja Mikko Jokela törmäsi päätöserässä laitaa päin ja nilkutti pukukoppiin paikattavaksi. Jokelan tilanne selviää myöhemmin.
Erikoista
Lukko näyttää sopivan Granlundin veljeksille. Marraskuun 15. päivä pelatussa ottelussa (IFK-Lukko 4-1). Markus Granlund iski ottelussa kaksi maalia ja Mikael syötti kaksi. Tänään tehot olivat samat sillä erotuksella, että Pikku G saalisti syöttöpisteen Kousan maaliin.
Palkitut
3 IS-tähteä Markus Granlund
2 IS-tähteä Mikael Granlund
1 IS-tähti Mikko Kousa


































