Ahonen IFK:n peikkona
20.01.2011
IFK - KalPa 1x2 VL (1-1,0-0,0-0,0-0,0-1)
IFK:n kolmen ottelun voittoputki katkesi torstaina Nordenskiöldinkadulla reilun 6000 silmäparin edessä, kun KalPa haki kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen. Ottelua hallinneella petolaumalla oli etsikkoaikansa toisen erän lopulla, mutta vierailijoiden maalivahti Ari Ahonen torjui kuopiolaiset jatkoajalle ja aina rankkarivoittoon asti. Varsinaisella peliajalla maalinteossa onnistui ainoastaan Mikko Kousa. Huikean rankkarimaalin viimeistellyt Mikael Granlund palkittiin himmeimmällä tähdellä. Hyvin pelannut maalivahti Juuso Riksman oli kiekon edessä 20 kertaa. Niukan tappion voittomaalikilpailussa kärsinyt sarjakolmonen kohtaa lauantaina JYPin.
IFK:n pistemiehet
Mikko Kousa 1+0, Juha-Pekka Haataja 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK ja KalPa kohtasivat neljännen kerran tällä kaudella. Kaikki ottelut olivat päättyneet kotivoittoihin. Keskiviikkona petolaumaan liittynyt Hannes Hyvönen oli vielä katsomon puolella.
Ottelun ratkaisu
IFK:n ja KalPan välinen matsi oli vauhdikas ensimmäisestä aloituksesta lähtien. Kuopiolaisten aktiivisuus palkittiin 5 minuutin kohdalla, kun Peter Olvecky ohjasi maalin edestä lukemiksi 0-1. Kotijoukkue pääsi pikkuhiljaa peliin paremmin mukaan ja tasoitti 10 minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Mikko Kousan tarkka laukaus painui vastustamattomasti Ari Ahosen vartioiman maalin yläkulmaan. ”Keken” kauden 6. ylivoimaosumaan merkittiin syöttäjäksi Juha-Pekka Haataja.
Enempää osumia ei varsinaisella peliajalla nähty, vaikka johtomaali välillä roikkuikin ilmassa. Toisen erän lopulla KalPan maalilla oli varsinainen tykistökeskitys mutta savolaiset selvisivät tästä Ahosen johdolla. Ratkaisua lähdettiin hakemaan, maalittoman kolmannen erän ja jatkoajan jälkeen, voittomaalikilpailusta.
Mikael Granlund aloitti rankkarit harhautuksella, mikä sai yleisön haukkomaan henkeään. Tuuletukset jäivät kuitenkin tähän, sillä MG oli kotijoukkueen ainoa onnistuja. KalPan Iiro Pakarinen ohitti viimeisenä laukojana Riksmanin ja siirsi rankkariskaban jatkokierrokselle. Pakarinen toisti tempun ja kun Ahonen pysäytti Granlundin, matkasi yksi lisäpiste Kallaveden liepeille.
Erikoista
Ensimmäisen erän lopulla nähtiin yksi kauden asiallisimmista vihellyksistä, kun KalPan Timo Salo sai 2 minuutin käytösrangaistuksen sukeltamisesta.
Muuta
Kuuluttaja Micke Stenberg oli hyvin hereillä voittomaalikilpailun tuoksinassa, kun pelikiekko oli pitkään kateissa Juuso Riksmanin varusteissa (kuva#19). Ämyreistä tulikin kuulutus: ”Uuden kiekon tarjoaa hissifirma ThyssenKrupp - se snadisti parempi hissifirma.”
Lopulta kiekko kuitenkin löytyi ja rankkariskaba saatiin päätökseen.
Palkitut
Aktian Suuri sydän pelaaja - Lennart Petrell
Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Mikko Kousa
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Jerry Ahtola





















































