Ässille kauden ensimmäinen voitto IFK:sta

10.01.2010

Ässät - IFK 6-2 (2-1,2-1,2-0)

Ässät jatkoi vahvoja otteitaan Isomäen hallissa, kun se kaatoi IFK:n lukemin 6-2. Kauden kolme aikaisempaa kohtaamista oli kirjattu tähtirintojen sarakkeeseen, mutta tänään kotijoukkue ei jättänyt mitään selittelyjen varaan. Pata porisi toisessa erässä hellan molemmin puolin, mutta Ässä-pakka säilytti malttinsa paremmin ja teki tarvittavat maalit. Länsirannikon kiertue päättyi toistamiseen tappioon, sillä myös syksyllä IFK hävisi jälkimmäisen pelinsä. Petolauman maaleista Porissa vastasivat Max Wärn ja Kim Hirschovits. Kilpipaitojen maalia vartioinut Mika Noronen oli torjuntatöissä 25 kertaa. Tappiosta huolimatta IFK on tasapisteissä sarjan kolmannella paikalla olevan JYPin kanssa. Taistelu sarjapisteistä jatkuu kotona torstaina Bluesia vastaan.

IFK:n pistemiehet: Max Wärn 1+0, Kim Hirschovits 1+0, Turo Järvinen 0+1 ja Joni Töykkälä 0+1.

Ennakkoasetelmat

IFK ja Ässät ottivat yhteen neljännen kerran tällä kaudella. Kilpipaidoilla oli takataskussa voitto jokaisesta ottelusta. Isomäellä vahvoja otteita esittänyt Ässät oli latonut 13 maalia kahdessa edellisessä kotiottelussaan.

Ottelun ratkaisu

Ässät löi alkutahdit menemällä 2-0 -johtoon 14 minuutin pelin jälkeen. Kotiyleisön odottaessa kolmatta maalia, IFK iski alivoimalla Kim Hirschovitsin toimesta. Kavennukseen teki esityön Turo Järvinen. Toisen erän alussa Joni Töykkälä petasi paikan takatolpalla odottaneelle Max Wärnille, joka latasi kiekon tarkasti yläkulmaan. Tähän jäivät kuitenkin kilpipaitojen ilonaiheet, sillä lopuista maaleista vastasi kotijoukkue. SM-liigan maalipörssin ykkösnimi Marko Luomala kuittasi tähtirintojen tasoituksen välittömästi, ja viittä minuuttia myöhemmin Tomas Zaborsky teki tilanteeksi 4-2. Päätöserässä patapaita heitti riehakkaan kotiyleisön liekkeihin bensaa vielä kahdesti ja peli oli selvä.

Kommentti

IFK-luotsi Kari Jalonen ei lähtenyt selittelemään tappiota

- Ei jäänyt mitään epäselvää. Lukemat ovat olivat meille aika tylyt. Menetimme oman varsinaisen hyökkäyspelimme. Ässät sai kovan otteen ja meni menojaan, tunnusti Jalonen

Muuta

Yli kahden kuukauden tauon jälkeen tositoimiin palannut Max Wärn iski maalin paluuottelussaan.

Tilastot

talviklassikko
ilmavoimat
Tsettiskaba

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic