Ässille kaksi pistettä puolustamalla
07.01.2011
IFK - Ässät 1-2 VL (0-0,0-1,1-0,0-0,0-1)
IFK:n voitottomien pelien putki venyi neljään, kun sarjakakkonen Ässät haki kaksi pistettä Nordenskiöldinkadulta rankkariskaban jälkeen. Patapaita oli ottanut syksyn murskatappiosta opikseen, eikä edes yrittänyt varsinaisesti hyökätä, vaan keskittyi lähinnä puolustamiseen ja purkukiekkojen heittämiseen. Loput hoiti maalivahti Eero Kilpeläinen, joka oli kiekon edessä 31 kertaa. Kotijoukkueen tolppien välissä ollut Jan Lundell, oli myös mainiossa vireessä. “Lunkan” tarvitsi ottaa tosin torjunta-asento vain 21 kertaa. Jenkkihyökkääjä Jeff Hamilton vastasi petolauman ainokaisesta, ja puolustaja Tommi Kovanen palkittiin yhdellä IS-tähdellä. IFK pelaa seuraavan kerran lauantaina Hämeenlinnassa.
IFK:n pistemiehet
Jeff Hamilton 1+0, Ville Peltonen 0+1 ja Kimmo Kuhta 0+1.
Ennakkoasetelmat
IFK:n ja Ässien välisessä kohtaamisessa panoksena oli sarjan kakkospaikka, sillä yhden ottelun enemmän pelannut patapaita oli kolme pistettä edellä. Petolauma oli voittanut kaksi aikaisempaa keskinäistä ottelua.
Ottelun ratkaisu
Kärkikamppailun pääosaan nousivat maalivahdit, jotka pitivät ottelun vähämaalisena. Ässien Eero Kilpeläinen ja IFK:n Jan Lundell olivat joka kiekon edessä, eikä maaleja nähty ennen kuin toisen erän viimeisellä minuutilla. Ässät hyödynsi ylivoimansa tekemällä avausmaalin vain 22 sekuntia ennen erän päättymistä.
Päätöserässä petolauman myllytys tuotti tulosta. Jeff Hamilton tasoitti ottelun IFK:n pelatessa kahden miehen ylivoimaa. Tasoitusmaalin merkittiin syöttöpisteet Kimmo Kuhdalle ja Ville Peltoselle. Tämän jälkeen IFK haki johtomaalia ahnaasti, mutta Ässät pystyi pitämään pelin tasoissa - vaikka välillä kaksin käsin.
Jatkoaika oli - ottelun kuvaan sopiva - maaliton. Petolauman hyvä alku tyssäsi rangaistukseen, ja loppuaika menikin oman maalin varjelussa.
Voittomaalikilpailussa Eero Kilpeläinen pysäytti IFK:n kaikki kolme yritystä, ja kun Ässien Tomas Zaborsky onnistui ainoana laukojana, matkasi kaksi sarjapistettä Poriin.
Erikoista
Illan kovimmista taklauksista vastasivat Markus Kankaanperä ja Lennart Petrell. “Kanki” sai tililleen myös päivän korkeimman kiekon. Kankaanperä nousi toisessa erässä vastustajan siniselle ja “heitti kiekon, mikä hipoi jäädytettyjä pelipaitoja”, ja ehti vielä ensimmäisenä Ässien maalin taakse pudonneeseen pelivälineeseen.
Kommentti
IFK:n maalista vastannut Jeff Hamilton nosti esiin molempien joukkueiden maalivahtipelin.
- Kaksi hyvää joukkuetta iskivät yhteen ja kumpikin pelasi erinomaista puolustuspeliä. Molemmat maalivahdit pelasivat huippupelin, maalitkin syntyivät ylivoimalla. Tappio on joka tapauksessa tappio, emmekä ole iloisia siitä, Hamilton tuumaili pelin jälkeen.
Palkitut
1 IS-tähti Tommi Kovanen
Ravintola Mamma Rosa - Paras IFK-pelaaja Jan Lundell
Ravintola Central - Nälkäisin IFK-pelaaja Jeff Hamilton






















































