Flash-plugarisi on vanhentunut Voit ladata uuden version täältä:

Taitava keskushyökkääjä, hyvä suojaamaan kiekkoa ja tarkkoihin syöttöihin pystyvä Mikael Paunio palasi IFK:hon yhden Mestiksessä vietetyn vuoden jälkeen. Loukkaantumiset ovat haitanneet sentteri kehitystä viime vuosina ja Paunio pystyi pelaamaan KooKoossa alle 30 peliä, joissa pisteitä syntyi 15. Try outilla oleva Paunio aloittaa kauden sairastuvalla ja pääsee antamaan todelliset näyttönsä vasta myöhemmin syksyllä.

Paunio liittyi D-juniorina stadilaisiin Grankulla IFK:sta. Ura oli vaarassa jopa loppua A-junioreissa loukkaantumisten vuoksi. Kävi kaudella 2009-10 pelaamassa alkusyksyn Granissa ja palasi Kollehin ryminällä. Hopeajoukkueen avainpelaajalle kertyi 41 ottelussa tehot 18+34. Paunio on toisen polven IFK-pelaajia, sillä isä Joel Paunio pelasi tähtirinnoissa 80-luvulla.

Urheilusta pitävä Paunio seuraa aktiivisesti Valioliigaa ja La Ligaa. Vapaa-aika kuluu konsolipelien maailmassa ja kavereiden kanssa. Kesäisin Paunio harrastaa futista ja salibandyä. Paunion palkintokaapista löytyy Kollien hopea ja pronssi. 

Mangesium Diasporal

Urheilu Lehti

Koff Elisa Isover Snickers United Bankers Aktia Puustelli Teboil Dextra EATON Kales Mercedez-Benz Xerox Trumpf Vapaa kierto Brevini Easton Kovanen Eilakaisla Officeday Restel Cumulus hotellit Menolippu Activeark Bookers Louhi Anton Sucksdorff Urheiluhierojaopisto Magnic