Seuraava kotiottelu:

HIFK – HPK

Tiistaina 24.01
klo. 18:30

Antti Törmänen Previous Next
bannerikuva Päävalmentaja

Antti Törmänen aloitti huhtikuussa 2014 työskentelyn IFK:n päävalmentajana. Hän tuli seuraan kolmevuotisella sopimuksella, eli nykyinen sopimus kestää kevääseen 2017 asti. Törmänen on aiemmin urallaan ollut päävalmentajana Bluesin A-junioreissa, Mestiksen Sportissa sekä sveitsiläisseura SC Bernissä. Lisäksi hän on työskennellyt SC Bernin sekä Jokerien kakkosvalmentajana.

Törmänen on menestynyt valmennusurallaan poikkeuksellisen hyvin. Hän voitti Bluesin kanssa A-juniorien SM-kultaa, Mestiksen mestaruuden Sportissa sekä Bernissä maan mestaruuden ja yhden hopean.

Törmänen on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti, mutta ei koskaan pelannut aikuisiällä Kiekko-Espoossa tai Bluesissa. Hän pelasi SM-liigassa 410 ottelua Jokerien riveissä, 174 ottelua Ruotsin Elitserienissä HV71:n ja Södertäljen joukkueissa sekä yhden kauden Pohjois-Amerikassa Ottawa Senatorsin organisaatiossa. NHL-pelejä Törmäselle kertyi 50 ja AHL:ssä hän pelasi 22 ottelua.

Törmänen voitti pelaajaurallaan maailmanmestaruuden 1995, kaksi MM-hopeaa, olympiapronssia, neljä Suomen mestaruutta, yhden SM-hopean ja -pronssin sekä kerran Euroopan seurajoukkueiden mestaruuden.​

HIFK Twitterissä

RT @JanneMakkonen1 Tribuuttivideo: Juhamatti Aaltosen kauden parhaat palat ruutu.fi/video/2884151 #liiga #liigastudio #HIFK
Runkosarjan viimeinen kolmannes käynnissä - "Virheet minimoitava" hifk.fi/uutiset/viimei… #HIFK #Liiga #bulilla pic.twitter.com/UlKAz7quaH
RT @Kamraatit Voita matka CHL-finaaliin 7.2. Kamraattien kanssa! Lisätiedot m.facebook.com/story.php?stor… #kamraatit #HIFK pic.twitter.com/c7oVhFciPo
RT @FilipSaxen Lång intervju med Joe Finley om tacklingar, hans roll i IFK, ligan och mycket mer: bit.ly/2jDRTdR #HIFK #liiga #twittpuck #HBL