Matias Loppi 200:n matsikerhoon

Matias Loppi on IFK:n juniorikoulun kasvatti.

– Olin 8-vuotias, kun otin ensimmäisen kerran tuntumaa jääkiekkoon Calle Branderin kiekkokoulussa. Koko junnuajan pelasin IFK:ssa. Tosin nuoremmissa B-junnuissa en mahtunut IFK:hon, ja kävin vuoden pelaamassa Karhu-Kissoissa. Mutta palasin heti yhden kauden jälkeen IFK:n riveihin, muistelee Loppi junioriaikaansa.

Lopin SM-liigaura alkoi erikoisella tavalla.

– Syksyllä 1998 IFK pelasi EHL-liigaa ja ennen seuraavaa EHL-peliä IFK:n edustusjoukkueeseen iski kova flunssaepidemia. Sama pöpö kellisti pelaajia A-junnuissakin. IFK halusi säästellä äijiä, ja niin pääsin yllättäen 18-vuotiaana raakileena kokeilemaan ensimmäisen SM-liigamatsin Turussa TPS:aa vastaan.

Loppi sanoo, että onnellakin oli osansa liigadebyytissä.

– En todellakaan ollut ensimmäinen vaihtoehto junnulistalla, mutta kun pelaajia oli niin paljon sairaina äijissä ja A-junnuissa, aukeni minulle yllättävä mahdollisuus. Hyvä kun olin ennen sitä päässyt A-junnuissa pelaamaan. Muistan sen tuosta matsista, että pelasin laitahyökkääjää. Samassa vitjassa olivat Toni Sihvonen ja Mikko Ruutu. Olihan se nuorelle sällille aikamoinen aloitus, kun vastustajalla oli saman puolen pakkeina sellaisia nimiä kuin Peter Ahola, Aki Berg ja Marko Kiprusoff, kertaa Loppi SM-liigadebyyttiään syksyllä 1998.

Muuten Loppi pelasi kaudet 1998-2001 lähinnä A-junioreissa SM-liigaa IFK:n paidassa. Keväällä 2001 Loppi pelasi seuraavat ottelunsa IFK:n liigamiehistössä.

– Keväällä tuolloin IFK:lla kulki huonosti ja oli edustusmiehistöllä oli pelaajapulaa; niinpä A-junnuista kävi kaksi ketjullista pelaajia kiekkoilemassa liigaa. Pelasin Kimin (Hirschovits) ja Häppölän (Toni) kanssa sinä keväänä yhteensä neljä matsia liigaa, kertaa Loppi.

Seuraavan kesän Loppi harjoitteli jo IFK:n liigamiehistön mukana, mutta ennen kauden alkua harjoituspelissä hän loukkasi nilkan nivelsiteet, ja oli poissa kuvioista kuutisen viikkoa.

– Kun palasin takaisin, pääsin pelaamaan vain yhden liigapelin ja touhu ei näyttänyt hyvältä. Niinpä siirryin pelaamaan Mestistä KJT:n riveihin. Treenasin IFK:n mukana ja kävin pelaamassa KJT:ssa pelejä. Loppukaudeksi IFK vuokrasi minut SaiPaan, jossa pääsin pelaamaan 10 liigapeliä. Minulle oli tuolloin pääasia, että sain tuntumaa liigapeleihin, toteaa Loppi.

Kesällä 2002 Loppi taas harjoitteli IFK:n kanssa, mutta palaset eivät tuntuneet millään menevän paikoilleen.

Piipahdus Ruotsissa ja Italiassa

– Loppukesästä alkoi näyttää siltä, etten mahdu IFK:ssa neljään pelaavaan kenttään, ja niinpä yhteisymmärryksessä siirryin kiekkoilemaan Ruotsiin Allsvenkaniin Piteå HC:n joukkueeseen. Ruotsissakin Loppi koki kovia:

– Keskellä kautta meni ranne poikki, ja olin poissa peleistä taas kuutisen viikkoa, sanoo Loppi, jolle kertyi Piteåssa 27 ottelua tehoilla 6+8=14.

– Ruotsin kausi oli loukkaantumisesta huolimatta hyvä. Vaikka pelit eivät sujuneet ihan toivotulla tavalla, näin toisenlaista pelikulttuuria ja samalla itsenäistyin paljon vieraissa ympyröissä.

Ruotsista palattuaan Loppi otti kesän 2003 omien sanojensa mukaan aika rennosti.

– En harjoitellut minkään jengin kanssa ja vedin kevyttä harjoittelua omatoimisesti. Kuitenkin päässä oli ajatus lähteä pelaamaan taas ulkomaille. Niinpä viestitin agentilleni Juuso Pulliaiselle, että jos löytyy joku kiva paikka jostain Keski-Euroopasta, niin lähden mielellään pelaamaan. Pääkopassa kävi jopa vähän jo jäähdyttelykuviot. Koska olin monta vuotta pelannut, halusin vielä kerran yrittää ja samalla hieman ansaita rahaa opiskelujani varten. Ja Italiasta löytyikin hyvin nopeasti Serie A:n joukkue SV Caldaro, muistelee Loppi.

– Se kausi oli kaikin puolin upea ja erikoinen. Jo itse paikkakunta Itävallan läheisyydessä oli todella upea. Meillä oli joukkueessa tuolloin kolme suomalaista; minun lisäkseni Tomi-Pekka Kolu sekä Jukka-Pekka Holopainen. Joukkue oli todellinen kyläjoukkue ja oli vain yhden kauden kokeilumielessä Serie A:ssa. Jääkiekko siinä seurassa oli kylläkin lapsenkengissä. Hallissakaan ei ollut kattoa, ja kerran mm. hävisimme pelin Asiagolle, kun koko pelin satoi kaatamalla vettä, kertaa Loppi Italian kauttaan.

Loppi olisi voinut jatkaa Italiassa, mutta halusi palata Suomeen jatkamaan kesken olleita opintojaan Kauppakorkeassa.

– Sain pelipaikan Kiekko-Vantaassa ja sen verran rahaa, että sain vuokrani ja opiskeluni maksettua. Ideana oli tuolloin, että elämässäni pääasia on opiskelu ja kiekkoilu on toisella sijalla.

Pelicansissa huimaan kiitoon

Kohtalo puuttui Matias Lopin suunnitelmiin kuitenkin positiivisesti.

– Kausi meni Kiekko-Vantaalla (11+28=39) hyvin, ja olisin päässyt varmaan pelaamaan loppukaudeksi jonnekin liigaseuraan, mutta päätin vielä silloin panostaa opiskeluihin.

Loppi sai mahdollisuuden päästä pelaamaan Pelicansiin:

– Juttu meni niin, että Kiekko-Vantaan valmentaja Jami Kauppi siirtyi Pelicansiin ja lupasi minulle paljon peliaikaa ja vastuuta, mikäli tulisin Lahteen. Se oli sellainen signaali, että oli varsin helppo lähteä vielä kerran kokeilemaan uudestaan pelaamista liigassa, toteaa Loppi, joka pelasi kaudella 2005-06 Pelicansissa ykkös- ja kakkossentterinä ja takoi 56 pelissä tehot 7+14=21.

Vuonna 2006 Matias Lopin jääkiekkoilullisessa elämässä tapahtui totaalinen muutos.

Keväällä 2006 Jami Kauppi sai lähteä, ja Pelicansin luotsiksi tuli Hannu Aravirta.

– Juttelimme kesän alussa Aran kanssa, ja hän sanoi haluavansa pitää minut joukkueessa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Hän sanoi uskovansa löytämään minusta vielä piilossa olleita ominaisuuksia. Totta kai innostuin positiivisesta palautteesta ja tein sopimuksen mallia 1+1. Silloin myös itse tajusin, että omaan treenaamiseeni ja pelaamiseeni on tultava muutos. Siihen asti olin kausi kerrallaan pelaillut muiden mukana ilman suurempaa päämäärää.

Kesällä 2006 Loppi suhtautui harjoitteluun ammattimaisesti:

– Pistin konseptin ihan uusiksi; tein paljon töitä ja olin koko ajan tosissani. Halusin todella kehittyä niin hyväksi kiekkoilijaksi kuin pystyn ja sisäistin, että nyt olen ihan oikea jääkiekon ammattilainen.

Matias Loppi vastasi Aravirran huutoon ja kausi oli mahtava; 56 runkosarjan pelissä syntyi tehot 16+25=41, jolla Loppi voitti joukkueen sisäisen pistepörssin. Seuraavalla kaudella Loppi pisti vieläkin paremmaksi; 18+40=58. Pelicansissa hän pelasi pääsääntöisesti Marko Jantusen ja Vili Sopasen kanssa samassa vitjassa.

– Oli upeaa havaita, että tehty työ tuotti tulosta. Uskon Aravirran kanssa käydyn keskustelun avanneeni minunkin pääkopassa jonkun luukun, että tekemällä asiat tosissaan, voisin saada jotain aikaiseksi. Ja näin onneksi kävi.

Vaikka Pelicans-kaudet sujuivat huikeasti, halusi Loppi palata IFK-leiriin, kun siihen mahdollisuus viime kauden jälkeen tuli.

– IFK oli kuitenkin minun seurani ja halusin myös uusia haasteita. Henkilökohtaisella tasolla en varmaan Pelicansissa olisi pystynyt enää parempaan, toteaa Loppi.

Matias Lopin kuluva kausi on ollut IFK:ssa varsin rikkonainen. Heti neljännessä liigapelissä TPS:aa vastaan Loppi loukkasi olkapäänsä ja hän oli sivussa kolmisen kuukautta. Paluu kaukaloon tapahtui 30.12. IFK-Blues -ottelussa.

Vaikeudet jatkuivat. Loppi pelasi vain kuusi peliä, kun tammikuussa hän loukkasi nivusensa, mikä piti hänet poissa kaukaloista kolmisen viikkoa seitsemän pelin verran.

– Nyt ovat paikat onneksi ihan kuosissa. Peleissä vammat eivät ole muistuttaneet millään. Olen pelannut pääsääntöisesti Dan Hackerin ja Jerry Ahtolan kanssa. Nyt ollaan suunniteltu että pelaan jatkossa Lennun (Petrell) ja Hackerin kanssa.

Matias Loppi pohtii loppukautta:

- Suora pudotuspelipaikka ei ole enää meistä kiinni. Hyviä uutisia ovat ne, että Lennu ja Kibe (Kuhta) ovat taas mukana. Sarja on tällä kaudella ollut niin tasainen, että mihin tahansa on mahdollisuudet. Mutta se vaatii koko ajan meiltä tasaisia ja hyviä suorituksia. Ei riitä jos pelaamme yhden loistopelin, ja jo heti seuraava peli on floppi. Mutta uskon palasten loksahtavan loppukaudesta paikoilleen meille edullisesti, sanoo tiistaina palkittava Matias Loppi.

Teksti: Ahti Pohjalainen